Muunnokset

I - Yksiväriset

Blue, (bl)

a/a B/* C/* d/d P/*
tai a/a B/* C/* D/* P/* ln/ln, leaden eli "valesininen"

"Värin tulee olla keskiverto siniharmaa sininen. Silmät mustat."

Kasvatustietoa kuvien alapuolella.

	Lk blue naaras Kasv. & om: Maiju Collan Kuva: Arttu Väisälä
	Lksa blue uros Siimis Mustafa Kasv. & om: Katri Pohjanvaara & Ranja Heikari Kuva: Arttu Väisälä
	Pksa uros Ch Arandanos Basket Case Kasv. om, & kuva: Hanna Wallenius (Klikkaa kuva isommaksi.)
	Lk blue uros Talttahampaan Ossi Kasv & om: Marko Majuri Kuva Arttu Väisälä Bluen yleinen virhe, jauhoisuus. Erottuu hyvin etenkin kainaloiden seudulla. Hiiri on myös varsin vaalea.
	Lk blue uros Noddyn Jarod Kasv. & kuva: Satu Karhumaa Tällä hiirellä on pari bluen pahaa virhettä: runsaasti tan-tikkausta ja rusehtava yleissävy. Hiiri on syntynyt yllätyksenä yhdistelmästä sable x black tan. Kuvan hiiren virheitä tulee helposti blueille, joita syntyy muunnokselle sopimattomien ulkosiitosten käyttämisestä.
	Lk blue (tan) naaras Kasv. & om: Sari Andersson Kuva: Anniina Tuura Bluen yleinen virhe, jauhoisuus, näkyy tässä kuvassa varsin hyvin. Hiiri näyttää siltä, kuin se olisi tipattu vaaleammalla värillä. Hiiri on myös liian vaalea sävyltään.

Yleistä

Blue on hyvin vanha mutaatio ja sitä on kasvatettu varsin kauan. Esimerkiksi 1800-luvun lopulta peräisin olevassa englantilaisessa hiirten hoito- ja kasvatusoppaassa mainitaan "luumun eli laventelin" värinen hiiri.

Bluen värisävyjen skaala on suuri, vaihdellen jauhoisen vaaleasta sinisestä aina lähes mustaan saakka. Rotumääritelmän vaatima ihanteellinen värisävy on skaalan keskivaiheilta: "keskiverto siniharmaa sininen". Koko hiiren kuuluu olla hyvä sininen, mukaan lukien ääreispisteet ja vatsa.

Laajan sävyskaalan lisäksi bluet tapaavat usein tummua iän myötä. Täydellisen sävyinen nuori blue saattaa vanhemmiten olla liian tumma ja toisaalta nuorena hiukan liian vaalea voi kehittyä voittajatasoiseksi. Rusehtava tai "jauhoinen" Blue ei kuitenkaan kehity väriltään hyväksi iänkään myötä.

Blue kärsii samoista yleisistä virheistä kuin black: tanit tai valkoiset karvat turkissa, valkoiset tai vaaleat jalat, rusehtava tai harmahtava sävy turkissa ja vaalea vatsa. Virheelliset tan (tai valkoiset) karvat löytyvät useimmiten seuraavista paikoista: kurkusta (kurkkutäplä), korvien takaa ja niiden sisäpinnoissa, kyljillä samassa paikassa jossa blue tanilla olisi rajalinja, nisien ympärillä naarailla, suku- ja peräaukon ympärillä, jaloissa. Näistä virheistä hankalimpia poisjalostettavia tuntuvat olevan kurkkutäplä ja hännänalusen tan-virheet. Onneksi bluen tan-tikkaus ei ole niin selkeää kuin esimerkiksi blackin, sillä sininen diluutio vaalentaa punaista (tan) pigmenttiä varsin voimakkaasti, jolloin tan-karvat vaalenevat noin puolet vaaleammiksi kuin ei-diluuttihiirellä. Bluet saattavat myös kärsiä "jauhoisuudesta" - hiiri näyttää siltä, kuin sen turkkiin olisi pirskoteltu jauhoja.

Genetiikkaa

Blue on geneettiseltä taustaltaan blackin sininen diluutio: a/a B*/ d/d C/* P/*.

Hiirestä blackin sijaan bluen tekevän geenin (geneetikkojen termein alleelin) virallinen nimi on "diluutio" ja se on "myosin Va":n spontaani resessiivinen mutaatio. Mutaatiota kutsuttiin alun perin nimellä "maltalainen diluutio" ("Maltese dilution") Geneetikkojen käyttämä virallinen symboli on Myo5a^d. Geeni sijaitsee kromosomissa 9.

d/d - hiiren väri muuttuu mustasta siniharmaaksi, koska geeni vaikuttaa melaniinin jakautumiseen. Pigmentin väri ei siis muutu mihinkään. Sen sijaan, että väripigmentti jakaantuisi tavalliseen tapaan tasaisesti koko karvan alalle, se on kerääntynyt muutamaksi isommaksi rykelmiksi epätavallisen muotoisia melanosyyttejä (eli melaniinia tuottavia soluja), erityisesti karvan ytimeen. Sinisellä hiirellä ei ole vähemmän pigmenttiä kuin mustalla (itse asiassa päinvastoin), mutta pigmentti jakaantuu epätasaisesti. Karvan kärjessä on usein vähemmän pigmenttiä kuin karvan juuressa (joka muuten selittää sen, miten yksivärisellä silverillä voi olla sinisehkö pohjaväri!).

Diluutiogeeni d:n vaikutuksen ymmärtäminen auttaa tajuamaan miksi blue-hiirten väritys on niin usein epätasainen, miksi kaikkein tasaisimmalla värityksellä varustetut bluet ovat usein myös hyvin tummia ja miksi vaaleat blue-hiiret näyttävät väriltään epätasaisilta ja jauhoisilta.

Huomautettakoon tässä vaiheessa, että vaikkakin on jokseenkin harhaanjohtavaa puhua "sinisestä pigmentistä" (kuten joissain NettiHaisulin artikkeleissa tullaan tekemään) vaikka todellisuudessa hiirellä ei ole sinistä pigmenttiä, on kyseisen terminologian käyttö tavallinen tapa ilmaista esimerkiksi mitä eri väriin vaikuttavat geenit + d/d saavat aikaan. Sinisestä pigmentistä puhuminen on myös käytännössä ainoa keino kertoa näistä asioista helposti ymmärrettävässä ja lyhyessä muodossa.

On mahdollista saada täysin rotumääritelmän vaatimusten mukaisen värityksen myös eräällä toisella geenillä. Tämän geeni on nimeltään "leaden" (ln) ja sitä käsitellään hiukan myöhemmin.

Hivenen käytännönläheisemmin

Kuten blackillä, blue-hiirillä voi ilmetä valkoisia hännänpäitä ja vaaleita varpaita, eikä näitä saisi edes päästää linjoihin. Mainittuja virheitä näkyy usein hiirillä, jotka ovat peräisin kuviollisten muunnosten kasvatuksesta. Kuviollisten käyttämisessä yksiväristen sinisten kasvatukseen kannattaakin noudattaa varovaisuutta. Vastaavaa varovaisuutta kuviollisten käytössä on syytä noudattaa myös muiden yksiväristen muunnosten kohdalla.

Tummien varpaiden jalostamisen lisäksi on syytä pitää silmällä korvien ja hännän pigmenttiä. Kaikkien ulokkeiden tulisi olla väriltään vartalon väriin sopivia, ei liian vaaleita.

Täydellisen bluen kasvattamiseksi on hyvä pitää käsillä erisävyisiä hiiriä, joiden sävyistä saa jalostamalla sekoitettua juuri oikean sävyn. On kuitenkin syytä muistaa, ettei näihin sekoitettaviin sävyihin kuulu rusehtava tai jauhoinen, sillä näitä virheitä ei kannata päästää lähellekään blue-kasvatusta. Geneettisessä mielessä sävyjen sekoittaminen on oikeiden muuntelijoiden rakentamista blue-kantaan. Tavoitteena on mahdollisimman tasainen väri, saamatta hiiristä kuitenkaan liian tummia.

Paras yhdistelmä on blue x blue. Ulkosiitokseksi voi toimia hyvin pigmentoitunut black, erityisesti silloin jos bluen ongelmana on vaaleat varpaat, häntä ja korvat. Tällöin ensimmäisessä sukupolvessa syntyy vain black-hiiriä (ellei kyseinen black kanna sinistä: D/d), toisessa sukupolvessa sinisen kanssa yhdistäessä myös blueta.

Muihin mahdollisiin ulkosiitoksiin kuuluu hyvä siamese blue point ja blue burmese. Näitä käyttämällä tuo kuitenkin yksiväristen sinisten linjaan "ylimääräisiä" c-lokuksen resessiivejä, jolloin jälkisukupolvissa syntyy myös pointillisia tai burmesen käytön vuoksi hivenen tavallista blueta jauhoisemmilta ja vaaleammilta näyttäviä chinchilloituja sinisiä.

Siamese blue pointin ja/tai blue burmesen kasvatuksen ohessa pidetty hyvä blue-linja auttaa pitämään pointit (ja varjostukset) tummina, mutta näiden hiirten käyttö yksivärisen bluen kasvatukseen saattaa tuoda mukanaan ei-toivottuja tuloksia. Aiheesta lisää hiukan myöhemmin.

Silver, bluen punasilmäinen muunnos, saattaa vaikuttaa hyvältä ulkosiitokselta, mutta käytännössä tuloksena on mitä todennäköisimmin liian vaaleita ja jauhoisia hiiriä. Tämä johtuu hyvin yksinkertaisesti siitä, että hyvän silverin aikaansaavat aivan toisenlaiset muuntelijat kuin hyvän bluen. Myös pigmentti jakaantuu karvassa toisin. Silverin kuuluu olla varsin vaalea tummalla karvanjuurella (eli pigmenttiä enemmän juuressa, hyvin vähän muualla), bluen mahdollisimman tasavärinen koko karvan pituudelta. Mikäli blue-hiirten tyyppi on päässyt varsin heikoksi, ulkosiitos silveriin voi auttaa - mutta mitä todennäköisimmin hintana on värin laatu.

Dove ei ole suositeltava ulkosiitos bluelle samoista syistä kuin miksi sitä ei voi suositella blackille. Chocolate voi aiheuttaa blue-hiirten värin rusehtumista. Tämä ei johdu siitä että suklaadiluutio aiheuttaisi outouksia sinisen diluution kanssa heterotsygoottisessa muodossa (B/b^c d/d), vaan siitä että hyvän chocolaten aikaansaavat muuntelijat luovat rusehtavuutta, lämmintä sävyä ja syvää väriä. Lisäsyynä chocolaten käytön välttämiseen voi mainita poikueisiin ennen pitkää syntyvät lilacit, joten jos tavoitteena ei nimenomaan ole kasvattaa lilacia, on parempi jättää chocolatekokeilut sikseen. Sitä paitsi, on varsin epätodennäköistä että saisit aikaan kelvollista lilacia hyvistä blue- ja chocolate-hiiristä... Champagne? Ei mitenkään hyvä idea.

Redin, fawnin, sablen, bonen (niin puna- kuin mustasilmäisenkin) ja beige sopimattomuuden osalta kannattaa lukea blackin kasvatusta käsittelevä artikkeli. Pink eyed white on ulkosiitoksena potentiaalinen värintuhoaja, koska se voi olla väriltään lähestulkoon mitä tahansa c/c:nsä alla - tai myös olla geneettisesti jotain aivan muuta kuin albiino.

Valesininen

Leaden, ln/ln eli "lyijynharmaa" hiiri muistuttaa ulkonäöltään käytännössä täysin sinisen diluution aikaansaamaa hiirtä. Moni tämän geenin olemassaolosta onnellisen tietämätön hiiriharrastaja on epäillyt silmiään, järkeään, poikueen todellista isää ja genetiikkafriikkien selostuksia siitä kuinka blue ei todellakaan voi kantaa blackia saatuaan kahden blue-hiiren yhdistelmästä koko poikueellisen mustia hiiriä. Geeni on kuitenkin erittäin olemassa ja varsin laajalle levinnyt.

Leadenin (alleelin) virallinen nimi on "leaden" ja se on "melanophilin" -geenin spontaani resessiivinen mutaatio. Geneetikkojen käyttämä virallinen symboli on Mlph^ln. Geeni sijaitsee kromosomissa 1.

ln/ln -hiiristä usein käytetty nimi on "valesininen", joka onkin erittäin sopiva nimitys. Sen lisäksi, että ln/ln ja d/d ?hiiret näyttävät samalta, ln/ln-hiiren sinisyys johtuu samoista melaniinijyvästen jakaantumissyistä kuin d/d-hiiren sinisyys. Yhdellä ja samalla hiirellä voi olla sekä d/d että ln/ln ja tuloksena on hiiri joka näyttää aivan tavalliselta bluelta (tai aivan tavalliselta valesiniseltä, jos niikseen tulee).

Onko olemassa mitään keinoa erottaa d/d- ja ln/ln-hiiri toisistaan? No, molempien geenien kanssa väkertäneet kavattajat ovat raportoineet, että leaden-hiiri voi olla väritykseltään tasaisempi ja näin ollen myös tummempi kuin sininen diluutio-hiiri, joka puolestaan voi olla vaaleampaa ja epätasaisemmin värittynyttä tyyppiä. Huomaa molempien kohdalla sana "voi", mitään takeita ei ole. Käytännössä tavallisella mustalla pohjalla (a/a B/* C/* P/*) näitä kahta sinisiä hiiriä aikaansaavia geenejä voi olla täysin mahdotonta erottaa toisistaan.

Kaikista yhtäläisyyksistä huolimatta näiden kahden geenin välillä on eroja silloin, kun läsnä on myös joitain tiettyjä muita geenejä. Leaden-lilacit (a/a b/b D/D ln/ln) hiiret ovat hiukan vaaleampia kuin "tavalliset lilacit" (a/a b/b d/d Ln/Ln) ja näiden hiirten väri on yksinkertaisesti "väärä". Leaden on epistaattinen (toisin sanoen se estää toisen geenin vaikutuksen näkymisen) resessiiviselle keltaiselle. Näin ollen e/e ln/ln ja E/E ln/ln hiiret näyttävät samalta - sinisiltä. Sininen diluutio ei ole epistaattinen resessiiviselle keltaiselle A^y/a D/d-hiirten sanotaan olevan vaaleampia kuin A^y/a D/D-hiiret, kun taas A^y/a Ln/ln ja A^y/a Ln/Ln-hiirten välillä ei ole värieroa. Tämän lisäksi sininen diluutio vaalentaa punaisen pigmentin puoleen vahvuudestaan, kun taas leadenin vaikutus punaisuuteen on paljon heikompi.

Toinenkin mukasininen?

Hiukan aiemmin mainittiin chinchilloitu sininen, d/d c^ch/ c^ch. Toisin kuin leaden (ln/ln C/*), chinchilloitu sininen on myös geneettisesti blue - sillä vain on genotyypissään jotain ylimääräistä: tupla-annos chinchilladiluutiota. Tällainen hiiri voi mennä ns. täydestä blue-hiirenä, sillä chinchillageeni ei pahemmin vaikuta siniseen väriin (tämän vuoksi Blue Fox voi olla väriltään erittäin hyvätasoinen). Voittajatasoisen bluen putkahtaminen chinchilloituna versiona saattaa olla hankalaa, mutta suurin haitta chinchilloidun sinisen ja bluen toisiinsa sekoittumisessa tulee vastaan jalostuskäytössä.

Chinchilloituja sinisiä keskenään astuttava näyttelyhiiriä jalostavalle voittajatason bluen aikaansaanti on todennäköisesti toivoton urakka. Chinchilloitua sinistä sinisenä siamese blue pointin kanssa yhdistävä saakin yllättäen poikueellisen blue burmesea (blackin sijaan), sinipointtisen himalayanin kanssa yhdistävä saa blue burmesea ja "sinistettyä nougatia" (epämääräisvaaleaa sinistä kirjavoitumis- ja pointinkehittämistaipumuksella) ja albiinon kanssa jostain syystä astuttava koko poikueellisen viimeksi mainittua. Blue tanin kasvatukseen käytettäessä kasvattajalla olisi myöhemmin käsissä foxeja, blue sablea yritettäessä puolestaan martenia.

Tyhjästä nyhjäisten?

Täysin tyhjästä bluen kasvattamisen aloittavan täytyy yrittää luoda sinisiä yhdistämällä kaksi hiirtä eri sinisen diluution aikaansaamista muunnoksista. Vaihtoehtoja ei ole paljoa, mutta seuraavista yhdistelmistä pitäisi saada myös blueta: silver x siamese blue point, silver x blue burmese, silver x blue tan, silver x blue sable... Mitään näistä yhdistelmistä ei voi kutsua suositeltaviksi keinoiksi saada blue-hiiriä ja kaikissa tapauksissa toinen tai jopa molemmat vanhemmista voi olla leaden. Älä yritä saada aikaan blueta hyvän vatsavärin omaavasta blue tanista tai mukavan punaisesta blue sablesta, sillä molemmat näistä ovat erittäin todennäköisesti leadeneja. (Tuloksia voi toki saada, mutta vasta seuraavassa sukupolvessa.)