Genetiikkaa

C-lokus

3. Chinchilla, cch

Sarjan kolmas resessiivinen geeni on chinchilladiluutio. Se vaalentaa keltaista pigmenttiä paljon enemmän kuin mustaa, vaikuttamatta kuitenkaan ruskeaan pigmenttiin. Punasilmäisiä chinchilla muunnoksia (argente creme, punasilmäinen "toisen vaiheen cream") on vaikea kasvattaa, sillä chinchillageeni on linkkiytynyt mustasilmäisen P:n kanssa. Toisin sanoen nämä kaksi geeniä sijaitsevat samassa kromosomissa. Jotta punasilmäinen chinchilla olisi mahdollinen, kromosomissa pitäisi tapahtua katkeaminen ja "irrallisten päiden" myös kiinnittyä ristiin. Hiiren ulkonäöstä ei tietenkään voi päätellä millä hiirellä on tapahtunut tällainen ristiinkytkeytyminen, joten mukaan tarvitaan rutkasti onnea!

3.1 Homotsygootit muodot

3.1.1. cch ja Ay

Eveningstar's Micrometer

Cream, Ay/* cch/cch p/p
Kuva: Anniina Tuura

Chinchillageeni vaalentaa red-hiiren creamiksi, tarkemmin sanottuna "toisen vaiheen creamiksi", cream-värin historiaa ajatellessa. Näitä creameja kasvatettiin 1930-luvulta eteenpäin, sillä väri oli vaaleampi kuin aikaisemmilla creameilla. cch:n ja P:n linkkiytymisestä johtuen pink eyed cream kävi tässä vaiheessa harvinaiseksi. Ensimmäisen vaiheen creamithan ovat geneettisesti lilac redejä (Ay/* b/b d/d). Chinchillan vaikutus - toisen vaiheen creamit - punainen/suklaa/sininen -yhdistelmälle oli erittäin suotuinen, saaden aikaan tasaisemman värityksen. Kuten vanhimmat creamit, nämäkin hiiret kuitenkin kärsivät liikalihavuudesta, eikä väri periydy puhtaasti.

Marten sable on geneettisesti chinchilloitu sable, Ay/at B/* cch/cch. Tässä muunnoksessa sablen punainen väri on vaalentunut martenin valkoiseen. Muuten selkäväri ja varjostukset ovat samanlaiset kuin sablella ja niiden pitäisi olla mahdollisimmat tummat. Painotus sanalla "mahdollisimman". Myös martenia voi kasvattaa chocolate, blue ja lilac -muunnoksina. Chocolate martenin ongelmat on mainittu jo aiemmin, mutta blue marten sable on varsin viehättävä. Lilac marten sablen kerrotaan muistuttavan "smoke pearl" -nimistä kaniinien värimuunnosta.

3.1.2. cch ja A

Kaksinkertainen annos chinchillageenia yhdessä A:n kanssa eli A/A B/* cch/cch on silver agouti -muunnoksen genotyyppi. Tämä muunnos syntyy kun chinchillageeni vaalentaa agoutin kullanruskean värin norsunluuksi. Koska chinchillageenillä ei lähteideni mukaan ole vaikutusta ruskeaan pigmenttiin, chinchilloitu cinnamon A/A b/b cch/cch olisi ulkonäöltään yksinkertaisesti silver cinnamoneja. Käsityksen tästä muunnoksesta saa korvaamalla silver agoutin rotumääritelmästä löytyvät "hopeisen harmaa" ja "syvä siniharmaa" -maininnat termeillä "vaalea suklaa" ja "suklaa". Silver blue agouti tai toisin päin sanottuna blue silver agouti olisi luultavimmin vain "sinistetty" versio silver agoutista.

3.1.3. cch ja at

Stjärnvindens Öster Om Eden

Chocolate fox, at/* b/b cch/cch
Kuva: Anna Nilsson

Chinchilloituja taneja kutsutaan rotumääritelmässämme foxeiksi. Tässä yhdistelmässä vatsan tan-väri vaalenee kermaisesta aina valkoiseen saakka. Puhtaimman valkoisen vatsan saaminen vaatii toki valikoivaa jalostusta. Rotumääritelmässä mainitaan fox-muunnoksiksi black, chocolate, blue ja lilac (sekä genetiikaltaan näistä erottuva beige). Black foxilla pääliväri on vain hivenen vaaleampi kuin hyvällä mustalla (at:n pigmentointi käyttäytyy hiukan toisin kuin a:n musta pigmentti, ollen usein helpommin syvä), eikä tätä yleensä helposti havaitse. Chocolate foxien selkävärissä ei tapahdu muutoksia, kuten ei myöskään blue foxeilla.

On kuitenkin hyvä muistaa etteivät foxit ole mikään "kädenkäänteessä valmis" -muunnoksia. Rotumääritelmän vaatima valkoinen vatsa vaatii jalostusta, muuten vatsaväri on helposti vain kermainen ja huonosti erotettavissa erittäin huonoista taneista. Olen nähnyt tällaisia hiiriä, eikä niiden kohdalla ole todellakaan aina helppo sanoa onko kyseessä erittäin huono fox vai erittäin huono tan.

3.1.4. cch ja a

Rapunzel's Rivals

a/a cch/cch p/p
Kuva: Anniina Tuura

sepia

a/a B/* cch/cch P/*
Kuva: Anniina Tuura

Silversin mukaan a/a B/* cch/cch hiiriä voi "parhaiten kuvailla väriltään keskiverto seepiaksi". Joidenkin muiden kuvausten mukaan näiden hiirten väri ei ole kovinkaan paljon vaaleampi kuin a/a B/* C/C -hiirten. Henkilökohtainen mielipiteeni on että väri riippuu suuresti muuntelijoista, jotka auttavat rakentamaan black-hiirelle syvemmän mustan värin. Väriä voitaisiin kutsua myös "valemustaksi".

Chinchilloitu chocolate näyttää tavalliselta chocolatelta, paitsi sävyltään kylmemmältä. Chinchilloitu blue menee tavallisesta bluesta, paitsi mahdollisten virheellisten tan-karvojensa osalta: C/* bluella ne ovat taneja, chinchilloidulla kermaisesta valkoiseen. Chinchilloitu lilac saattaa olla sävyltään jopa parempi kuin C/* lilac.

Chinchilloituina punasilmäisistä self-muunnoksista dove, champagne ja silver tulee ilmiasultaan pink eyed whiten kaltaisia, ja ne on mahdoton luotettavasti erottaa albiinosta ulkonäön perusteella. Ottaen huomioon linkkiytymisen, on varsin epätodennäköistä että moiseen muunnokseen törmää. Niitä kuitenkin on.