Okahiiret

Okahiiren ruokinta

Perusruokavalio

Okahiiri ruokakupilla

Okahiiri ruokakupilla
Om. & kuva: Heidi Ketonen

Okahiiri ruokakupilla

Okahiiri ruokakasalla
kuva: Arttu Väisälä

Okahiiri ruokakupilla

Omnomnom!
kuva: Arttu Väisälä

Okahiiri on todellakin kaikkiruokainen eläin. Nämä sangen vilkkaat piikkipallot syövät myös suhteellisen paljon, ja sen täytyy saada syödä niin paljon kuin se haluaa. Ruuan laatua sen sijaan täytyy tarkkailla. Älä syötä okahiirelle rasvaista ruokaa, sillä ne lihovat todella helposti niin. Liikalihava oksa ei ole kovin silmää miellyttävä näky, ja lisäksi lihavuus tuo sille terveydellisiä ongelmia. Liikalihavuuden on todettu aiheuttavan okahiirillä diabetesta. Toisekseen sen turkki alkaa pian suorastaan tihkua rasvaa ulospäin. Tämä ongelma vaivaa erityisesti vanhoja uroksia, mutta ei siltä välty aina nuoretkaan yksilöt, eivätkä naaraatkaan.

Ruoki siis okasi mieluummin rotta/hiiri -pelletillä kuin siemensekoituksella. Antaessasi siemensekoitusta valitse sellainen, jossa on mahdollisimman vähän pähkinöitä ja auringonkukan siemeniä. Siemensekoitukseen kannattaa myös lisätä 1 dl kauraa litraa kohti. Kauraa on hyvä antaa myös pelletin lisäksi, sillä oksat syövät sitä mielellään ja saavat siitä aktiiviseen elämäntyyliinsä tarvitsemaansa energiaa. Auringonkukansiemenet ja pähkinät ovat rasvaisia ja siksi helpoimmin lihottavia. Vaikka koiran tai kissan kuivamuonaa on hyvä antaa silloin tällöin, älä anna sitä liikaa tai valitse jokin "laihisruoka".

Lisäravinto

Pelkkä perusruoka ei riitä takaamaan okahiirelle mahdollisimman monipuolista ravintoa. Pelletinkin lisäksi on välillä hyvä antaa jotakin lisäravintoa, jo virikkeenkin vuoksi.

Viherruoasta okahiiri saa vitamiineja. Oksalle voi antaa erilaisia vihanneksia ja hedelmiä - salaattia, kurkkua, herneitä, omenaa, päärynää... Ripulin välttämiseksi tällaista tuoreruokaa tulee antaa varsinkin aluksi vain vähän kerrallaan. Kaikenlainen tuoreruoka tulee poistaa häkistä seuraavana päivänä, ettei se pääse pilaantumaan.

Mukavaa vaihtelua hiiren ruokavalioon tuovat myös erilaiset puurot, sekä keitetyt makaronit ja riisi sekä vaikka perunamuusi. Erittäin maukasta pöperöä saa, kun lisäät joukkoon kermaviiliä - tästä okahiiret pitävät erityisen paljon, minkä lisäksi ne saavat kalsiumia.

Eläinvalkuaisen lähteeksi voi antaa vaikka koirannappuloita silloin tällöin. Kypsennetty liha tai kana ja uunissa kuivatettu kala ovat myös suosiossa. Okahiirelle tarjottava liha tai kala tulee olla suolatonta ja mausteetonta, sekä mielellään myös vähärasvaista.

Kalsiumin lähteeksi okahiirelle voi laittaa kalkkikiven, tarjota rypälekalkkia (apteekista, kysy annosteluohjetta) tai sekoittaa vaikka puuron joukkoon koiralle tarkoitettua kalkkijauhetta. Kananmunan kuoret sisältävät nekin kalsiumia ja voit tehdä okahiirillesi hauskan annoksen laittamalla puuroa, muusia tai muuta pöperöä kananmunan kuoren puolikkaaseen!

Okahiirenkin hampaille tekee hyvää kova purtava. Voit kuivata oksillesi leipää pieninä kuutioina (huolehdi siitä, etteivät palaset vain pääse homehtumaan!!!) tai antaa näkkileipää. Koirankeksit maistuvat nekin okahiirille.

Mitä kannattaa välttää? Juusto ja rasvainen liha eivät ole kovin suotavia okahiiren linjoille. Muutenkin kaikissa lisukkeissa on muistettava kohtuus. Vältä siis kaikkea rasvaista ja suosi muuten monipuolista ja runsasta ruokavaliota.

Juotava

Juomaksi okahiirelle annetaan vettä, ei mitään muuta. Vettä tulee olla aina tarjolla ja se vaihdetaan päivittäion. Kuumalla ilmalla on hyvä vaihtaa vesi raikkaaseen useampaankin kertaan päivässä. Vesipullo on hyvä pestä päivittäin, kerran viikossa perusteellisesti käyttäen pulloharjaa ja astianpesuainetta. Muistathan huuhdella pullon pesun jälkeen erittäin hyvin, ettei siihen jää pesuaineita! Veteen voi lisätä kuuriluontoisesti vitamiiniliuosta. Tällöin on erittäin tärkeää vaihtaa vesi päivittäin ja huolehtia pullon puhtaudesta.