Hiirten kasvatus - perusteet
Hiiripesueiden ihanteellinen koko
Teksti: Satu Karhumaa
Hiirikasvattajien kansainvälisen, pitkäaikaisen (kasvattajasukupolvia), laajamittaisen (suuri määrä kasvattajia), lukemattomien hiirisukupolvien myötä saadun kokemusperäisen tiedon mukaan hiiripoikueen ihanteellinen poikasmäärä on neljä poikasta. Karsimista periaatteellisista syistä vastustavat eivät yleisesti ottaen usko karsivien kasvattajien sanaa tästä poikuekoosta, vaan vetoavat siihen että isoimmissakin poikueissa poikaset (lopulta) kasvavat - ainakin ne, joita "luonto ei karsi itse". Karsinnanvastaisilla on harvemmin vertailukohtaa kasvuvaiheisten poikasen kokoeroista sellaiselleen jätetyn ja karsitun poikueen välillä, eivätkä hiirtensä parasta ajattelevat karsivat kasvattajat tietenkään tee esimerkkipoikueita vain dokumentoidakseen erojen todellisuutta sitä epäileville.
 |
|
Tästä mahasta on tulossa paljon poikasia. Kasvattajan velvollisuus on huolehtia siitä, ettei emolle jää enempää kuin kaikille osapuolille paras määrä. |
Tutkimusten digitalisoimisen myötä tähän harrastajien sanan ulkopuolisen näytön ongelmaan on kuitenkin löytynyt valmiita tutkimustuloksia. H.T. Epstein tutki 1970-luvun lopulla poikueen koon vaikutusta hiirten painonkasvuun. Hänen tutkimuksissaan mahdollisimman samankaltaisten naaraiden poikueet tasattiin emojen kesken niin, että muodostettiin kahden, neljän, kuuden, kahdeksan ja kahdentoista poikasen poikueita, kaksi kutakin eri testikierroksilla. Yksittäisten naaraiden vaikutusta minimoitiin vaihtamalla emoja pesästä toiseen joka aamu. Poikaset punnittiin ensimmäisen kerran samana päivänä kuin ne olivat syntyneet, sitten kolmen päivän, viikon, kahden viikon ja 23 päivän ikäisinä. 12 poikasen poikueiden kohdalla koe päättyi virallisesti ensimmäiseen viikkoon poikaskuolemien vuoksi.
Toisessa ääripäässä eli kahden poikasen poikueissa yhdestäkään kuudesta kokeilusta ei saatu lopullisia tuloksia: poikaset laihtuivat ensimmäisinä elinpäivinään ja vähintään yksi poikasista kuoli. Epstein arvioi syitä olevan pari. Ensinnäkin hän epäili naaraiden pystyvän erottamaan, onko pesässä kaksi vai kahdeksan poikasta, vaikkeivät pystyisikään tekemään eroa neljän ja kahdeksan välillä. Toiseksi hän arvioi, että kahden poikasen mahdollisuus osua samaan nisään joka ruokintakerralla on sen verran pieni, että liian moni nisistä lakkaa tuottamasta maitoa ja poikaset nääntyvät. Vaikka emoja vaihdettiinkin pesien välillä päivittäin, poikaset eivät olisi olleet tarpeeksi liikkuvaisia löytääkseen toimivat nisät. Uusintakokeessa vaihdettiin naaraita 2 ja 4 poikasen pesueiden väleillä, jolloin erot kutistuivat: alkuvaiheessa pienempi pesue kasvoi hitaammin, mutta selvittyään ensimmäisestä viikosta saivat isomman poikueen verrokkiryhmän kiinni, kasvaen jopa näiden ohi. Tämä vahvistaisi teoriaa nisien stimuloinnin puutteen vaikutuksesta kokonaismaidontuotantoon ja vahvistaa hiiriharrastajien kokemusperäiset tiedot siitä, kuinka alle neljän poikasen pesueella voi olla ongelmia emon maidontuotannon kanssa.
 |
|
Poikuesisarukset, ikä n. 5 vrk. Maidonsaanti ei ole ollut tasaista, joten toinen on jäänyt kasvussa jo nyt pahasti jälkeen. |
Verrattaessa 4, 6 ja 8 (sekä 12) poikasen poikueiden kasvuvauhtia, huomattiin että poikaset kasvavat nopeammin poikuen koon vähentyessä. Erot ovat huomattavia: Vieroitusiässä neljän poikasen poikueen hiiret painoivat 70 % enemmän kuin 8 poikasen poikueiden! 12 poikasen poikueissa kasvaneet puolestaan olivat tätäkin pienempi: ne painoivat 30 % vähemmän kuin 8-päisen pesueen hiiret. Tässä kokeessa emoille osui 8 ja 12 (tai vähän pienempi, huomaa poikaskuolemat) poikasta vain kahtena päivänä viidestä, joten niihin kohdistunut rasitus oli pienempi, kuin jos ne olisivat joutuneet hoitamaan jättikatraita jokapäiväisesti koko imetysajan. Arvelen, että poikaskokojen ero olisi ollut suurempi, mikäli kukin emo olisi hoitanut vain yhdenkokoista poikuetta.
Kun hiirten ihanteelliseksi poikuekooksi on todettu neljä, miksei sitten jalosteta hiiriä saamaan vain sen verran poikasia?
Pienen poikuekoon jalostaminen on täysin mahdollista, mutta siitä on lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. E.J. Eisenin (et al) tutkimus vuodelta 1980 kertoo, kuinka hiiripesueen emon paino vaikuttaa sekä syntyvän poikueen kokoon, että poikasten syntymäpainoon. Syntyvän poikueen koko puolestaan vaikutti emon maidontuotantoon niin, että ison poikueen synnyttänyt emo tuotti enemmän maitoa kuin pienemmän poikueen synnyttänyt. Ero pysyi, vaikka kasvavien poikasten määrä olisikin näillä kahdella emolla lopulta sama.
Yhdistettynä Epsteinin tutkimuksiin tästä voidaan päätellä, että suuri syntymäpoikue yhdistettynä pieneen kasvupoikuekokoon on ihanteellisinta hiirenpoikasten kasvun kannalta. Eisen (et al) huomauttaa myös, että maidontuotantoon vaikuttaa poikueen koon lisäksi ja erityisesti emon paino - koon, ei ylipainon mittarina - niin synnytyksen ja astutuksen aikaan kuin tätä edeltävissäkin elinvaiheissa. Toisin sanoen hyvin poikasensa kasvanut, hyvän kokoinen naaras saa omat jälkeläisesnsä hoidettua paremmin. Hyvin maitoa saaneet poikaset olivat suurempia myös aikuisina ja näin ollen myös parempia emoja.
 |
|
Noin vuorokauden ikäisiä nakkeja 11 poikasen poikueesta. Kuvassa jälkeenjääneet ja yksi norminakki verrokkina. Tämän takia varsinkin iso poikue kannattaa tarkistaa ekan vuorokauden aikana ja poistaa heikoimmat poikaset heti. Toisen lopullisen karsimisen voi tehdä sitten parin päivän päästä. |
Kirkpatrick (et al) tutkivat sikiövaiheen ja kasvupoikueen kokojen vaikutusta hiiren lopulliseen kokoon valitsemalla sikiömäärät 9. raskauspäivänä (testiryhmissä 6, 10 tai 14 sikiötä) ja sitten syntymän jälkeen jakamalla poikaset satunnaisesti eri emoille (5, 10 tai 15 poikasta) niin, ettei yksikään poikanen ollut oman emonsa kasvatettavana. Tällä otannalla he totesivat, että vaikka sikiömäärä vaikutti syntymäpainoon, ainoastaan kasvupoikueen koko vaikutti hiiren lopulliseen kokoon. Jälleen pienemmissä pesueissa varttuneet kasvoivat nopeammin ja vaikka suurten pesueiden hiiret kasvoivat vieroituksen jälkeen nopeammin, ne eivät koskaan kasvaneet paremman alun saaneita hiiriä kiinni.
Kyllähän nyt isommassakin pesueessa kasvaneista naaraista saa kuitenkin ihan hyvää ulos, jos sen poikaset sitten karsii?
R.E. Nelson ja O.W. Robinson tutkivat naaraan kasvupoikueen kokoa sen omaan lisääntymistulokseen verrattuna. He vertasivat varsin suurissa (8 ja 14) poikasen poikueissa kasvaneiden naaraiden kokoa ja kehitystä toisiinsa. Testiryhmien pienemmissä poikueissa kasvaneet olivat aikuisiksi saakka aina hivenen suurempia kuin suuremmissa kasvaneet, minkä lisäksi ne tulivat sukukypsiksi nuorempina ja olivat sukukypsiksi tullessaan suurempia kuin suurten poikueiden naaraat samassa kehitysvaiheessa - siitäkin huolimatta, että nämä suurten pesueiden naaraat olivat vanhempia.
Verrattuna naaraiden geneettiseen potentiaaliin tutkijat havaitsivat, että suuri kasvupoikuekoko vaikutti aikuiskokoon enemmän kuin geenit. Toisin sanoen isokokoisten hiirten linjasta tuleva naaras ei kasvanut suuressa poikueessa niin kookkaaksi, kuin mihin sillä olisi ollut mahdollisuus kasvaa. Pienemmissä poikueissa kasvaneet naaraat saivat lisäksi suurempia poikueita, joissa oli enemmän elävänä syntyneitä poikasia. Kun naaraan emolla oli ollut vähemmän suita ruokittavana, se pystyi antamaan parempaa hoitoa poikasilleen ja tällä puolestaan oli vaikutuksia naaraan koko loppuelämään ja omaan lisääntymiseen! Kaikista mahdollisista poikasen kasvuun vaikuttavista tekijöistä merkittävimmäksi nousi syntymän jälkeinen emon antama hoito. Imeväisaika vaikuttaa siis naaraan omaan lisääntymiseen saakka. Kirkpatrick tutkimusryhmineen päätyi samaan tulokseen: pienissä pesueissa kasvaneet naaraat saivat suurempia poikueita. He havaitsivat myös, että suurempien poikueiden taustalla oli pienten pesueiden naaraiden aktiivisempi ovulaatio. Ne olivat siis lähtökohtaisesti valmiita saamaan suurempia poikueita.
 |
|
Hyvässä kasvussa olevia asiallisesti karsittuja nakkeja, ikää noin 5 vrk. |
Poikasmäärän vaikutus naaraan hoitokäyttäytymiseen*
Tutkimuksessaan poikasmäärän vaikutuksesta naaraan hoitokäyttäytymiseen Robin Priestnall valitsi kolme poikuekokoa: kahden, viiden ja kahdeksan poikasen poikueet, tasaten poikasmäärät mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Kahden poikasen poikueita oli 20 ja näistä kuudessatoista kaikki poikaset selvisivät (= 80 %). Viiden poikasen poikueita oli 15, täysilukuisina selvisi 9 (= 60 %). Kahdeksan poikasen poikueista alkuperäisestä 23 poikueesta vain kolmessa kaikki poikaset selvisivät (= 13 %). Tutkimustuloksissa käytettiin kuitenkin kolme nelipäistä ja neljä seitsemän poikasen poikuetta, muut vähentyneet poikueet eivät vaikuttaneet tuloksiin.
Priestnall havaitsi, että pienempää poikasmäärää kasvattavat naaraat viettivät enemmän aikaa pesässä hoitaen poikasiaan, kuin suurempaa poikasmäärää kasvattavat. Pienten poikueiden emot imettivät useammin ja viettivät muutenkin enemmän aikaa poikasten kanssa, mm. pesten niitä. Suurempien poikueiden emot viettivät enemmän aikaa pesän ulkopuolella, ei pelkästään syödäkseen, vaan myös suorittaakseen omat pesunsa muualla. Ne myös kuluttivat aikaa pesän ulkopuolella muuten vain aktiivisina enemmän kuin pienten poikueiden emot. Tutkijan sanoin ne osoittivat vähemmän emollista käytöstä.
Osasyynä tälle tutkija arvioi, että ruokkiakseen suurempaa poikuetta, emojen tuli viettää enemmän aikaa omaan syömiseensä ja juomiseensa, mutta pohtii myös aiemman tutkimuksen väitteitä siitä, että käyttäytymisen taustalla on poikasmäärän aiheuttama suurempi stressi, joka vähentää poikasista huolehtimista. Kun emoille tarjottiin ruokaa suoraan pesän yläpuolelle, sekä pienten että suurten poikueiden emot viettivät enemmän aikaa pesässä - mutta suurten poikueiden emot poistuivat edelleen useammin pesästä. Suurempien poikueiden kohdalla emon oma syöminen pesässä häiriintyi jatkuvasti poikasten yrittäessä imeä, jolloin emo vietti aikaa myös nukkumalla pesän ulkopuolella.
Emojen pesässä viettämällä ajalla on merkitystä poikasten myöhemmälle kehitykselle. Suurien poikueiden kohdalla poikaset saattoivat viilentyä emon viettäessä enemmän aikaa pesän ulkopuolella ja tästä aiheutuvalla lämpötilan vaihtelulla tutkija sanoo olevan laajaa vaikutusta kehitykseen. Tutkija epäilee, että pienten poikueiden poikasten kokemalla emoiltaan saamalla hoidolla (kuten useammin tapahtuvilla pesuilla) voisi olettaa olevan positiivista vaikutusta niiden kehittymiseen.
Myös Priestnall huomauttaa, että isojen poikueiden emot erittävät enemmän maitoa kuin pienten - mutta että poikasmäärän kasvaessa yksittäisten poikasten saaman maidon määrä vähenee.
Mitä opimme tästä? Ainakin sen, että hiiristien kollektiivinen tietous on ollut oikeassa ihanteellisen poikuekoon suhteen. Vahvistuksen saa myös se, että jalostukseen kannattaa käyttää vain asiallisesti kasvatettuja hiiriä. Tärkein opetus on kuitenkin se, että hiirinaaraan varhaisimmat vaiheet vaikuttavat myös sen tulevien poikasten hyvinvointiin ja tämä pitää muistaa hiiriä jalostaessa ja hoidettaessa.
*) Lisäys, 2/14.
Lähteet:
Eisen, E.J., Nagai, J., Bakker, H., Hayes, J.F. 1980: Effect of Litter Size at Birth on Lactation in Mice, Journal of Animal Science, April 1980, vol. 50, no. 4, ss. 687-688.
Epstein, H.T. 1978: The Effect of Litter Size on Weight Gain in Mice. The Journal of Nutrition, Jan. 1, 1978, vol. 108. no. 1, ss.120-123.
Kirkpatrick, B.W., Arias, J.A., Rutledge, J.J. 1988: Effects of Prenatal and Postnatal Fraternity Size on Long-Term Reproduction of Mice, Journal of Animal Science, Jan. 1988, vol. 66, no. 1, ss.62-69.
Nelson, R.E. & Robinson, O.W. 1976: Effects of Postnatal Litter Size on Reproduction of Female Mice. Journal of Animal Science, April 1976, vol. 42, no. 4, ss. 824-830.
Pristnall, Robin,1972: Effects of Litter Size on the Behaviour of Lactating Female Mice (Mus musculus). Animal Behaviour, Volume 20, Issue 2, May 1972, Pages 386–394.