Natalit

Mitä natalhiiri tarvitsee?

Asumus

Natalhiiri

Natalhiiri, om. Anniina Tuura, kuva: Arttu Väsälä

Natalhiiri tarvitsee asumuksekseen terraarion tai häkin. Asumusta valitessa kannattaa pitää mielessään, että natalhiiret ovat mestarillisia karkaamaan. Ne löytävät häkkinsä tai terraarionsa heikot kohdat vuorenvarmasti. Karanneen natalhiiren pyydystäminen ei ole sellaista herkkua, että siihen kannattaisi tarjota pienintäkään mahdollisuutta.

Lasinen terraario, jossa on tukeva verkkokansi, on hyvä ratkaisu asunnoksi natalhiirelle. Minimikokona kahdelle natalhiirelle voisi pitää n. 80 litraista vanhaa akvaariota. Verkkokansi on syytä varmistaa hyvin, sillä natalhiiri oppii siirtämään sen paikoiltaan, jos se vain suinkin on sille fyysisesti mahdollista. Muovista terraariota ei kannata edes harkita. Natalhiiri jyrsii nopeasti muoviin reiän ja livistää tiehensä.

Natalhiiret pitävät kiipeilystä, joten korkean mallinen häkki käy myös hyvin, varsinkin sellainen, jossa on tasoja. Ongelma häkeissä vain on se, että pohjalaatikot ovat muovisia. Jos muovipohjassa on pienikin kulma tai reuna, josta saa hampailla ensimmäisen otteen, natalhiiri voi jyrsiä reitin vapauteen. Jos mahdollista, koeta hankkia häkkiin metallinen pohjalaatikko. Käsistään näppärä leikkaa ja taivuttelee pellistä sopivan pohjalaatikon. Muista myös varmistaa häkin luukut lukoilla (esim. koiran hihnaan tarkoitetut pikalukot sopivat tarkoitukseen).

Vallan mainio ja natalinpitävä asumus on ns. "rottakoon" labrahäkki. Niiden pohjat ovat erittäin kestävää muovia, ja yläosa vankkaa metallia. Valitettavasti labrahäkkejä on varsin vaikea löytää mistään.

Kuivikkeet

Kuivikkeeksi natalille sopii mikä tahansa muillekin hiirille sopiva kuivike, kuten kutterinpuru. Natalhiiri ei ole erityisen innokas kaivelemaan, joten kuiviketta ei tarvita kovin paksua kerrosta. Natalhiiren kuivikkeet kannattaa vaihtaa n. viikon välein. Natalhiiret tekevät mielellään tarpeensa yhteen paikkaan, ja tätä "vessaa" voi sitten siivota vaikka joka päivä. Natalit eivät myöskään ole hirvittävän innokkaita pesänrakentelijoita. Pesämateriaaliksi voi kuitenkin tarjota esimerkiksi heinää tai revittyä talous-/vessapaperia.

Asunnon kalusteet

Ruokakuppi ja juomapullo

Natalhiiri

Kartonkilaatikot ovat kivoja piilopaikkoja.
Om. & kuva: Maria Pakkanen

Natalhiiren asumukseen ei pidä laittaa mitään muovisia esineitä. Valitse ruokakupiksi painava keraaminen kuppi, tai häkin seinään kiinnitettävä metallinen kuppi. Juomapullo on myös välttämätön. Valitettavasti kaikki nykyiset juomapullot ovat muovisia, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia nataleiden suuren jyrsimisinnokkuuden vuoksi. Labrahäkin tai tavallisenkin häkin ulkopuolelle kiinnitetty juomapullo on kohtuullisen hyvässä turvassa. Ne pitää kuitenkin kiinnittää tukevasti, koska natalit harrastavat juomapullojen pudottelua. Muovinenkin juomapullo menee rikki jos se putoaa lattialle täytenä.

Lasiseen terraarioon juomapullo on usein pakko kiinnittää sisäpuolelle. Suojaamaton pullo ei pysy ehjänä montaa päivää, joten jonkinlainen suojaratkaisu täytyy keksiä. Yksi toimiva ratkaisu on laittaa pieni juomapullo korkean malliseen Piltti- tms. purkkiin. Purkin metalliseen kanteen tehdään juomapullon putkelle reikä. Juomapullo purkkeineen ripustetaan sitten terraarion kattoon: purkin ympärille tiukasti kaksi vahvaa kuminauhaa, ja niistä ripustuskoukku kattoon. Viritelmä pudotetaan alas säännöllisin väliajoin, mutta ainakin pullo säilyy ehjänä...

Muut tarvikkeet

Muidenkin tarvikkeiden valinnassa täytyy pitää mielessä, että mitään muovista ei voi natalille laittaa. Natalit pitävät kovasti juoksupyörässä juoksemisesta, joten suuri metallinen juoksupyörä on hyvä olla. Pesäkopiksi käy keraaminen tai puinen mökki, tai vaikka sopivan kokoinen lasipurkki. Natalhiiri tarvitsee paljon virikkeitä, joten tarjoa sille vielä runsaasti muutakin "kalustusta" asumukseensa: pahvirullia, kartonkilaatikoita, kukkaruukkuja, tikapuita, oksia... Natalit istuvat mielellään korkeilla paikoilla kuten rotat. Suosittu paikka on esimerkiksi häkin katonrajaan kiinnitetty tukeva pahviputki.

Teksti: Anniina Tuura