Hiirten kasvatus - jalostus
Jalostuksesta
Teksti: Minna Koivu
Julkaistu aiemmin: SJL: "Papana 3/96"
Jalostus - vielä enemmän kuin kasvatus
Voidaan sanoa, että jokainen, joka teettää hiirillään poikasia kasvattaa niitä. Muutaman poikueen teettäminen on satunnaista kasvattamista, useamman poikueen teettäminen jo ehkä vakavampaakin kasvattamista. Mutta miten kasvattaminen eroaa hiirten jalostamisesta? Milloin kasvattamisesta tulee jalostusta?
Jossain vaiheessa jokainen kasvattaja huomaa omissa eläimissään puutteita, joiden vuoksi ne eivät pärjää näyttelyissä yhtä hyvin kuin esimerkiksi jonkun muun kasvatit. Tämän seurauksena kasvattaja pyrkii yhdistämään eläimiä siten, että poikaset olisivat parempia kuin vanhempansa. Ja kuin huomaamattaan kasvattaja onkin siirtynyt pelkästä kasvatuksesta jalostukseen.
Lyhyesti jalostus voidaan määritellä siten, että se on eläinten suunnitelmallista siitoskäyttöä, jota tehdään määrättyjen ominaisuuksien muuttamiseksi. Lemmikkieläinten jalostuksella käsitellään meillä eläinten systemaattista parantamista rotumääritelmän mukaiseksi. Hiirillä se tarkoittaa käytännössä hiiren värin/kuvion, tyypin sekä, koska lemmikkieläimistä puhutaan, myös luonteen ja terveyden parantamista.
Miten kasvattaja pystyy parantamaan eläintensä tasoa? Jalostustyössä on kolme kovaa "peetä"; päämäärä, palaute sekä pitkäjännitteisyys. Tuntuu varmasti itsestään selvältä, eikö niin. Näin se ei kuitenkaan käytännössä ole. Päämäärä katoaa hyvin helposti vuosien saatossa (jopa muutamassa kuukaudessa) kun ensimmäiset poikaset eivät olleetkaan sellaisia kuin niiden olisi pitänyt olla. Palautteeseen suhtaudutaan liian usein ylikriittisesti ja otetaan nokkiin (tuomari on huono, minun eläimissäni ei ole mitään vikaa). Ja viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisempänä, pitkäjännitteisyys on kai kuitenkin se mikä ensimmäisenä ihmisiltä loppuu, tulee muita harrastuksia ja mielenkiintoisempia asioita kuin hiirten jalostus.
Käsittelen seuraavassa yksityiskohtaisemmin mitä nämä kolme "peetä" tarkoittavat käytännössä.
Jalostus - Päämäärä
Tämä on yksi tärkeimmistä asioista, joka sinun on syytä tehdä itsellesi selväksi jo silloin kun aloitat kasvatustyön. Päätä mitä haluat, millaisia hiiriä sinä haluat kasvattaa ja pysy päätöksessäsi.
Jos kasvattaja on kuin tuuliviiri, tänään kasvatan Champagne Tania, huomenna BEB:a ja ylihuomenna sitten puolestaan pitkäkarvaisia, on varmasti jokaiselle selvää, että tuollaisella kasvatuksella ei paranneta mitään, raapaistaan vain pintaa.
Kasvattajan päätös, että hänen hiirensä voittavat paljon palkintoja, ei ole vielä riittävä päätös, jolla jalostus voidaan aloittaa. Itse asiassa helpommalla pääsee kasvattajakin ostaessaan hyviä hiiriä muilta ja kilpailuttamalla vain niitä.
Tärkeää on siis yksilöidä päätös vielä tarkemmin. Sen tekemisessä auttavat seuraavat kysymykset:
- Mitä väriä, kuviota tai turkkimuunnosta haluat kasvattaa?
- Millainen on eläinten taso Suomessa?
- Millainen on sinulla olevien eläinten taso, ovatko ne parempia vai huonompia kuin yleinen taso?
- Paljonko voit pitää eläimiä?
- Kuka muu kasvattaa ko väriä/kuviota tai turkkimuunnosta?
Valitse vain yksi väri tai kuvio ja pysy siinä. Siitäkin huolimatta, että se ei alussa pärjää näyttelyssä. Sitä suuremmalla syyllä voit tuntea ylpeyttä kun sinun kasvatustyösi alkaa tuottaa hedelmää ja tiedät saaneesi jotain aikaiseksi.
Jos eläinten taso Suomessa on kovin huono, tarvitset vahvistusta ulkomailta. Tällä hetkellä ainut järkevä maa josta tuoda hiiriä on Englanti, mutta hiirten tuominen sieltä on vain kovin kallista.
Jos sinun jalostuseläimesi ovat parempia tai vähintään samaa tasoa kuin mikä on kannan yyleinen taso Suomessa on sinulla hyvät edellytykset edetä jalostuksesa- Jos eläimesi ovat taas huonommat kuin yleinen taso, on syytä miettiä jalostuseläinkannan vaihtamista. Jalostustyön näynnistäminen huonoilla eläimillä vaatii todella aikaa ja kärsivällisyyttä.
Omat kasvatustilasi asettavat viimekädessä puitteet jalostustyöllesi. Jos sinulla ei ole hiirille omaa huonetta, rajoittaa se hiirien määrää melkoisesti. Hiiret kun haisevat vaikka niiden purut vaihtaisi päivittäin ja mitä isompi katras sinulla hiiriä on, sen enemmän niiden siivoaminen vie aikaa.
Yhteistyö muiden kasvattajien kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Itsekäs vain omien etujen ajaminen ja oman "kunnian" lisääminen napsahtaa aina viime kädessä omaan nilkkaan. Jossain vaiheessa tarvitset kuitenkin jalostuskantaasi uutta verta ja jos yleinen taso hiirissä on kovin huono, on hyvän jalostushiiren löytäminen todella vaikeaa.
Jalostus - Palaute
Kasvatustyön etenemisen seuraamiseen ainut keino on palaute ja sen analysoiminen. Pidä poikueistasi kirjaa, jotta muistaisit vielä vuosienkin kuluessa mitä mistäkin yhdistelmästä tuli. Merkitse ylös virheet, mutta myös onnistumiset.
Seuraa myös omian kasvattiesi matkaa maailmalla; millaisiksi ne kehittyvät, miten ne menestyvät näyttelyssä ja millaisia jälkeläisiä ne periyttävät.
Vertaa poikasia niiden vanhempiin: Millaisia ominaisuuksia ne ovat perineet? Pystytkö sanomaan mitä on tullut isältä, mitä emältä? Ovatko ne parempia kuin vanhempansa?
Hyvin tärkeä tekijä on poikueiden tasaisuus. Tämä ei ole kovin itsestään selvää kaikille kasvattajille, mikä on mielestäni aika erikoista. Tasaisuushan kertoo hyvin paljon geeniperimästä. Jos poikue on hyvin epätasainen, vaikkakin mukana olisi yksi super näyttelyvoittaja, ei kyseessä silti ole jalostuksellisesti hyvä poikue. Super näyttelyvoittaja voi kantaa sisaruksillaam olevia huonompia ominaisuuksia ja periyttää niitä. Tasainen poikue antaa viitteitä, että eläimet myös periyttävät tasaisia jälkeläisiä.
Yksi tärkeimmistä palautteen saantipaikoista ovat näyttelyt sekä erilaiset kasvattajapäivät. Näyttelyissä voit esittää eläimesi tuomarille sekä muille kasvattajille. Seuraa arvostelua ja kuuntele mirä mieltä tuomari on sinun kasvateistasi. Jos suinkin mahdollista esitä aina kasvattajaluokka, vaikka eläimesi eivät sinun mielestäsi olisi kyllin hyviä voittoon. Saat silti tuomarin mielipiteen kokonaisuudesta sekä siitä onko kyseinen väri/kuvio mennyt eteenpäin veiko taaksepäin. Jotkut tuomarit saattavat antaa kasvattajaluokissa vielä lisäohjeita jonkin virheen poisjalostamiseksi.
Eläimiä kannattaa ilmoittaa arvosteltavaksi vaikka oma jalostustyö sinun mielestäsi olisi vielä lapsen kengissä. Etenkin harvinaisten värien kohdalla tuomari on hyvin kiinnostunut esitetyistä eläimistä. Samalla se auttaa tuomaria muodostamaan kokonaiskuvan värin tasosta Suomessa.
Suuri vaara kasvattajalle on tulla, koiramaailmasta termiä lainatakseni, kennelsokeaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvattaja ei näe omissa eläimissään olevia virheitä ja puutteita. Usein kasvattaja vain ottaa nokkiinsa tai loukkaantuu esimerkiksi tuomarille, jos tämä huomauttaa eläimissä olevista virheistä. Ymmärrettävää on, että jalostustyö pysähtyy hyvin usein tässä vaiheessa. Se ei enää pääse etenemään, jos kasvattaja kiven kovaan pitää kiinni omista uskomuksistaan. Pyri välttämään kennelsokeutta niin paljon kuin pystyt. Katsele omia eläimiäsi kriittisesti ja mieti onko niiden käyttö todella kannattavaa ja oletko etenemässä oikeaan suuntaan. Muista päämääräsi ja yritä pysyä siinä.
Jalostus - Pitkäjännitteisyys
Joskus tuntuu, että meillä Suomessa hiirikasvatustyön suurin este on ihmisissä oleva pitkäjännitteisyyden puute. Kaiken pitäisi tapahtua muutamassa kuukaudessa ja jos omille kasvateille ei ala voittoja herua kyllästytään kasvatustyöhön ja lopetetaan se. Sarkastisesti voisi todeta, että rumat hiiret haisevat pahemmalle kuin kauniit hiiret.
Jalostus ja hyvien tuloksien aikaansaaminen vie kuitenkin vuosia. Tuurilla voi päästä jo heti alussa palkintopalleille, mutta hyvää tuuria ei yleensä jatku ikuisesti. Esimerkkiä todellisesta pitkäjännitteisyydestä voimme ottaa Englantilaisilta. Jack Hartley, jolta ostin ensimmäiset punaiset hiireni, kertoi että ensimmäisen kymmenen vuoden aikana hänen hiirensä eivät voittaneet mitään, punaisten tasossa kun oli paljon parantamisen varaa. Hän ei kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi sinnikkäästi kasvatusta ja seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana hänen punaiset hiirensä olivatkin erityisen voitokkaita.
Pitkäjännitteisyyttä vaaditaan erityisesti silloin kun jalostustyössä tapahtuu takaiskuja. Kantaan voi ilmestyä perinnöllisiä sairauksia, poikkeuksellista aggressiivisuutta tai muita vikoja. Tai mikä pahinta, koko kanta voi esimerkiksi kuolla ruokamyrkytykseen tai tappavaan tautiin, näinkin on joskus käynyt. Tällainen tilanne on kasvattajalle usein hyvin masentava. Vuosien työ on valunut hetkessä hukkaan. Helposti tuntuu, että mitään ei ole enää tehtävissä.
Jos väriä tai kuviota on kasvattanut joku muukin, tilanne ei ole enää ollenkaan niin paha kuin alussa tuntui. Kasvatustyö on helppo aloittaa uudestaan etsimällä muilta kasvattajilta omista linjoista olevia hyviä eläimiä. Koska kasvattajalla on jo takanaan pidempikin kokemus ko. väristä/kuviosta, pääsee hän yllättävän nopeasti takaisin entiseen tasoonsa, joskus jopa parempaankin.
Jos väriä/kuviota ei ole kasvattanut kukaan muu, vaatii kaiken uudelleen luominen jo huomattavasti enemmän työtä. Silti kasvattaja pystyy välttämäänä monet niistä virheistä, mitä hän teki ensimmäisellä kerralla ja lopputuloksena voi olla jälleen paljon parempi kanta kuin mitä alunperin.
Lopuksi
Vaikka meillä kasvatustyö nojautuukin pitkälti rotumääritelmään, on kasvattajan aina hyvä muistaa, että kasvatamme ensisijassa lemmikkieläimiä. Lemmikeillä korostuu luonteen ja terveyden merkitys suuresti. Eläinten tulee olla helposti käsiteltäviä ja ystävällisiä ihmisille, hiirillä myös hiirinaaraiden tulisi tulla kohtuullisen hyvin toimeen keskenään. Samaten erilaiset perinnölliset sairaudet ovat kasvattajalle hälytysmerkki, joka kertaa että jalostustyö on menossa ei-toivottuun suuntaan. Jos kantaan ilmestyy perinnöllisiä sairauksia, älä koskaan myy tällaisia aläimiä eläinkauppoihin. Ne voivat päätyä jollekin toiselle kasvattajalle ja päästä näin levittämään sairautta muihinkin hiirikantoihin.