Hiiren terveys

Hiiren kuntotarkastus - osa arjen hiirenhoitoa

Teksti: Satu Karhumaa

Hiiri on moneen suurempaan lajiin verrattuna vaivaton ja helppohoitoinen lemmikki, mutta sen lajiominaisuudet tuovat kuitenkin tullessaan omat vaatimuksensa. Kun lemmikkinä on pieni, aineenvaihdunnaltaan ja elämänrytmiltään nopea, lyhytikäinen eläin, omistajan on opittava tarkkailemaan hiirtensä kuntoa. Pienellä eläimellä kaikki tapahtuu nopeasti sydämenlyönneistä (328-780/min) lisääntymiseen - ja sairastumiseen. Hiiren terveysongelmat saattavat kehittyä uskomattomalla vauhdilla vakaviksi, joten mahdollisten ongelmien havaitseminen ajoissa on sanamukaisesti elintärkeää. Kaiken lisäksi lemmikkihiirikin on sisimmältään "saaliseläin", joten se pitää ongelmansa piilossa niin pitkälle kuin mahdollista.

Hyväkuntoinen hiiri. Arandanos lk burmese naaras Kuva Hanna Saarinen

Hyväkuntoinen hiiri. Astralis lk variegated Kuva Johanna Salo-Schorn

Mainitsen usein artikkeleissani käsitteen "hiirisilmä" ja puhun sen kehittämisen tärkeydestä. Koska kirjoitan useimmiten hiirten väri- ja turkkimuunnoksista sekä jalostusasioista, käsitteen käyttö liittyy näissä artikkeleissa nimenomaan hiiren tyyppiin, kokoon, turkkiin ja väriin liittyvien tekijöiden havaitsemiseen. Tämä ei ole kuitenkaan hiirisilmän koko kuva, vaan ainoastaan sen kasvattajille tärkeä "toinen taso", joka lepää kaikkia hiirenomistajia yhtä lailla koskettavan perustan harteilla. Tämä hiirisilmän tärkein perustaso on: tieto terveen hiiren ominaisuuksista, kyky tarkkailla hiiren kuntoa sekä taito havaita terveydessä ja kunnossa tapahtuvat muutokset ajoissa.

"Hiirenkuntosilmän" kehittämisellä on ainoastaan hyviä seurauksia. Eläimet voivat paremmin, kun niiden omistaja havaitsee tapahtuneet muutokset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja reagoi niihin nopeasti. Tämä pätee, oli kyseessä sitten liian pitkäksi kasvaneen kynnen leikkaaminen ennen kuin se vaikeuttaa hiiren liikkumista, viiksensyöjän huomaaminen ja eristäminen muusta laumasta, lääkehoitoa vaativan sairaiden huomaaminen tai ikävimmissä tapauksissa hiiren lopetuttaminen ennen kuin se kärsii.

Vaikka hiiriään näyttelyttämällä saakin niille arvion eläintensä kunnosta, ei kuntotarkastusta kannata jättää vain tuomarien varaan. Siihen tarkoitukseen näyttelyitä on aivan liian harvoin. Opettelemalla lukemaan hiirten peruskuntoa itse, pystyy myös paremmin välttymään tilanteilta, joissa rasittaa hiirtään näyttelyttämällä sitä silloin, kun sen olisi parempi olla kotona.

Onneksi hiiren peruskuntotarkastuksen voi opetella tekemään itse ja sen saa mukavasti sisällytettyä päivittäiseen hiirenhoitoon. Kouluttautuessani aikoinani pet-tuomariksi, annettuihin neuvoihin kuului: havainnoi eläintä kaikilla aisteillasi, tosin maistaa ei tarvitse eikä kannatakaan. Tämä neuvo on edelleen hyvä (vaikka hiiren nuuhkaiseminen saattaakin herättää näyttely-yleisössä hilpeyttä), myös kotoisessa kuntotarkastuksessa. Katsele, kuuntele, tunnustele ja haista, niin saat eläimestä ja sen kunnosta kokonaisvaltaisemman kuvan.

Vertailukohdan saamiseksi aloitetaan tarkastelemalla hyvinvoivaa hiirtä. On erittäin tärkeää tietää, millainen on hiiren normaali käyttäytyminen, jotta tunnistaisi epänormaalin käytöksen. On myös hyvin tärkeää tietää, miltä näyttää hyvinvoiva hiiri, jotta tunnistaisi tilanteen jolloin hiiri ei voi hyvin.

Takaisin alkuun

Hiiren käytöksestä ja luonteesta

Kesyhiiren takaa löytyy lukemattomien villihiirisukupolvien luonnonvalinta, jonka avulla tämä ravintoketjun saalisluokkaan kuuluva laji on paitsi säilynyt, myös onnistunut leviämään kaikkialle minne ihmisetkin. Pieni koko ja monet viholliset ovat muokanneet hiiren luonnetta ja hyvin suuri osa villihiiren luonteenpiirteistä on säilynyt myös kesyhiirillä.

Hiiri on enimmäkseen hämärä ja pimeäaktiivinen eläin, joka pysyttelee turvallisen välimatkan päässä suojapaikoista - erityisesti valoisaan aikaan. Se viihtyy pesissä, koloissa, onkaloissa, kuivikkeiden ja pehmikkeiden suojissa sekä viettää mielellään aikaa läheisessä kosketuksessa lajikumppaneihinsa.

Hiiriltä löytyy aimo annos uteliaisuutta, joka saa ne tutkimaan uutta ympäristöään suhteellisen nopeasti, rohkeuden riippuessa paitsi yksilön peritystä rohkeudesta, myös sen aikaisemmista kokemuksista: rauhallisesta suvusta tuleva hyvät ihmiskokemukset omaava hiiri on rohkeampi kuin aremmasta suvusta tuleva ja vähän käsitelty eläin.

Avoimen paikan välttelyssä, valoisaan aikaan liikkumisessa ja ryhmäsidonnaisuudessa on suuria yksilöllisiä eroja, jotka kaikki kuitenkin mahtuvat kesyhiirten normaalin käytösskaalan piiriin. Onkin tärkeää oppia oman hiirensä yksilölliset luonteenpiirteet pystyäkseen havaitsemaan käytöksessä tapahtuvat muutokset.

Yksilöllisistä eroista riippumatta hiiren lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu mm.

Sukiminen eli karvapeitteen kunnosta huolehtiminen: Terve, hyvinvoiva hiiri huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja turkkinsa puhtaudesta. Sen turkki tuntuu pehmeältä ja puhtaalta, ollen tuoksultaan lähinnä neutraali. Laumassa asuvat hiiret myös sukivat toisiaan.

Ruokailu, ruoan keräys yms.: Hiirellä on nopea aineenvaihdunta, joten suhteellisen suuri osa sen valveillaoloajasta kuluu ruoan parissa. Hiiren päivittäinen ravinnonkulutus on n. 1,5 g / 10 g elopainoa ja annos syödään vähitellen vuorokauden mittaan. Terve hiiri on kiinnostunut saamastaan ruoasta - ellei ole juuri hetki sitten ahtanut itseään täyteen herkkuja. Aktiivisin ruokailuaika tapahtuu heti ruokinnan jälkeen, jolloin hiiret usein syövät "herkut päältä".

Nukkuminen: Yhteen 24 tunnin jaksoon mahtuu useita "hiirivuorokausia", eli nukkumisen ja aktiivisuuden jaksoja. Hiiret ajoittavat nukkumisensa useimmiten päivän valoisimpaan, jolloin niitä ympäröivä maailma on aktiivisimmillaan. Omistajan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hiirten suurimmat puuhastelut ajoittuvat ajankohtaan, jolloin hän joko ei ole kotona tai nukkuu. Ryhmässä asuvat hiiret nukkuvat usein lähekkäin, vierekkäin tai kasaantuneena yhteen.

Aktiivisuuskausi: Vuorokausirytminsä aktiivisina ajanjaksoina hiiret käyttävät aikaansa syömiseen, elinalueensa tutkimiseen ja järjestelyyn, kiipeilyyn, kaiveluun ja pesänrakennukseen sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Valveilla ollessaan hiiri on useimmiten enimmäkseen toimeliaan aktiivinen.

Sosiaalinen kanssakäyminen: Laumassa elävien hiirten keskinäiseen kanssakäymiseen kuuluu elinkumppanien turkin sukiminen, kisailu, yhdessä ruokailu, juominen ja nukkuminen, samaan aikaan juoksupyörässä juokseminen (mikäli pyörään mahtuu), lauman sisäiseen arvojärjestykseen kuuluvat satunnaiset ei-aggressiiviset voimankoitokset jne. On täysin normaalia, että samaa sukupuolta olevat yhdessä asuvat hiiret harjoittavat astumisen kaltaista käytöstä. Urosten kesken tämä liittyy lauman arvojärjestykseen, naarailla tapahtuu tämän lisäksi kiimassa olevien lauman jäsenten 'astumista'.

Liikkuessaan hiiri pitää normaalisti kehoaan koholla pohjamateriaaleista, kantaen häntäänsä koholla. Juostessa häntä sojottaa suoraan hiiren perässä, kärjen ollessa hiukan ylös taipuneena. Hermostunut hiiri liikkuu hyvin matalana, vatsa maata viistäen.

Hiiren aisteista

Hiiret ovat tottuneet vähäiseen valoon (mutta tarvitsevat kuitenkin valoisan ja pimeän ajan vuorokausirytmin, n. suhteessa 12/12 - 14/10 tuntia), joten näkö ei ole niiden tärkein aisti. Näkö on kuitenkin tärkeää liikkeen - uhkan - havaitsemisessa, minkä lisäksi hiiret tunnistavat toisiaan ja toistensa reaktioita osittain näön perusteella.

Hajuaisti on pimeäaktiiviselle hiirelle tärkeä aisti, jonka avulla se havainnoi ja jäsentää elinympäristöään. Hajuaisti kertoo, onko lajitoveri lauman jäsen vai tunkeilija, mikä on eläimen kunto, onko naaras kiimassa vai kantavana yms. Virtsa on yksi hajuaineista, mutta hiirillä on myös useita hajurauhasia.

Hajumerkinnät ovat erittäin tärkeitä varsinkin laumassa eläville uroksille. Uroslauman laumadynamiikan kannalta on parempi olla puhdistamatta asumuksen kalusteita liian hyvin, sillä varsinkin alempiarvoisten lauman jäsenten hajumerkintöjen poistuessa lauman johtaja ei välttämättä hyväksy näitä enää laumaansa.

Hajujen maailman merkitystä hiiren elämässä kuvastaa se, että kantavana oleva naaras voi saada keskenmenon vieraan uroksen hajusta. Saman hiirulan ja varsinkin saman linjan aikuiset urokset tuoksuvat tutuilta, joten niiden lähistöllä olo ei aiheuta keskenmenoja.

Aikuisten urosten tuoksu voi saada naaraspoikaset kehittymään nopeammin sukukypsiksi, kun taas kantavien tai imettävien naaraiden tuoksu saa ne kehittymään hitaammin.

Hiiren kuulo on tarkka ja hiiri kuulee huomattavasti korkeampia ääniä kuin ihmiset. Suurin osa hiirten keskinäisestä kommunikaatiosta tapahtuu ihmisen kuuloalueen yläpuolella.

Tuntoaisti on tärkeä. Hiiret nauttivat lajikumppaniensa kosketuksesta ja pitävät "tiiviistä tunnelmasta", kuten samaan pesään suureen kasaan pakkautuneita hiiriä seuranneet tietävät. Pelästyneelle hiirelle on tärkeää, että sillä on maata jalkojen alla, eli jostain josta pitää kiinni.

Ulkomuoto

Hiiren rotumääritelmä kuvailee terveen, hyvävointisen hiiren ulkonäköä:

"Hiiren tulee olla vartaloltaan pitkänomainen ja linjakas; pään pitkä ja kaunismuotoinen, ei liian hieno tai terävä kuonosta. Silmien tulee olla suuret ja pyöreät ja niiden välin tulee olla hyvän levyinen. Korvien tulee olla suuret, täysin sileät ja ulkonevat, vailla taitoksia. Korvien välin tulee olla leveä. Hännän tulee olla luonnollisen näköinen jatke vartalolle, paksu tyvestä, kaveten tasaisesti hienoon kärkeen. Hännän tulee myös olla suora ja sileä sekä pituudeltaan vähintään yhtä pitkä kuin vartalo.

Hiiren tulee antaa vaikutelma joustavuudesta ja voimasta; hyvänkokoinen hiiri ei saa olla liian kömpelö ja raskas, ei myöskään liian kapea ja kevyt. Hiiren koko ja tyyppi vaihtelevat väri ja kuviomuunnoksen mukaan. Urokset ovat tyypiltään raskaampia ja poskiltaan leveämpiä kuin naaraat.

Hiiren täytyy olla täysin käsiteltävissä ja terve. Täysin puuttuvat viikset, toisen tai molempien silmien sokeus, ulkoloiset, kasvain, haava tai kaljut kohdat, ilmiselvä sairaus tai epämuodostuma, huomattava laihuus tai lihavuus, tai häntäknikki, ovat kaikki hylkääviä virheitä. Hiiri voi saada arvostelun, jos viiksiä on osittain nähtävissä niin, että kuonon värin pystyy arvostelemaan, sekä korvien kohdalla korvien alkuperäinen muoto on oltava nähtävissä."

Vaikka rotumääritelmä on kirjoitettu englantilais- eli näyttelytyyppiselle hiirelle, jolloin pet-tyyppiset (ns. suomalaistyyppi) ja mihihiiret eivät kaikin osin vastaakaan rotumääritelmän ihannetta, tärkeimmät kohdat ovat yhteisiä kaikille hiirille.

"Silmien tulee olla suuret ja pyöreät" kertoo, millaiset terveen hiiren silmät ovat. Terve, hereillä oleva hiiri pitää silmiään täysin auki. Silmät ovat myös kirkkaat ja jonkin verran ulkonevat, niiden ympärykset puhtaat. Hiiren ilme on eloisa ja ympäristöstään kiinnostunut.

Rotumääritelmässä kuvailtu korvien koko ja muoto koskee näyttelytyyppistä hiirtä, mutta kaikilla hiirillä korvien tulee olla puhtaat ja sileät siinä mielessä, ettei niissä ole ihonalaisia verenpurkaumia tai paukamia.

Hiiren hännän kuuluu olla suora ja sileä. Suoruus viittaa siihen, ettei hännässä ole mutkia tai luutumia. Sileys puolestaan kuvaa, että hännän suomut ovat puhtaat ja sileät, häntä ei ole kuiva tai suomut puutteellisia tahi koholla ja että hännässä ei ole paukamia. Terveen hiiren häntä tuntuu lisäksi lihaksikkaalta ja vahvalta, kiertyessään sormen ympärille siinä tuntuu olevan voimaa.

"Hiiren tulee antaa vaikutelma joustavuudesta ja voimasta" kuvailee, että vaikka hiiri on kooltaan pieni eläin, se ei vaikuta heiveröiseltä, vaan on rakenteeltaan kiinteän lihaksikas. Hyväkuntoinen hiiri tuntuu kokoonsa nähden painavalta ja on muodoltaan virtaviivainen.

Takaisin alkuun

Varsinainen terveystarkastus

Hiiren terveydentilan tarkkailu on helppo sisällyttää jokapäiväiseen hiirenhoitoon. Sehän on itse asiassa tärkeä osa hiirenhoitoa! Koko hiirikatras on hyvä tarkistaa läpi vähintään kerran viikossa, pitäen päivittäisten ruokinnan ja muun hoidon yhteydessä silmällä mahdollisesti tarkempaa tarkastelua vaativia tilanteita.

Kokeneelta hiiriharrastajalta terveystarkastus käy tavanomaisten hoitotoimenpiteiden ja hiirten kanssa seurustelun ohessa käytännössä automaattisesti. Rutiinin muodostumista voi vauhdittaa käyttämällä muistilistaa.

Silmämääräinen pikatarkistus kauempaa

Seuraa hiiriesi käytöstä niitä ruokkiessasi tai muutoin seuratessasi terraarioiden elämää. Ovatko hiiret aktiivisia ja uteliaita? Heräilevätkö nukkumassa olleet pian tarkistamaan annettua ruokaa? Näyttävätkö kaikki hiiret päällisin puolin hyvinvoivilta, vai vaikuttavatko jotkut laihoilta, vaisuilta, köyryselkäisiltä, pörrökarvaisilta tai tuskaisilta? Näyttääkö jonkun hengitys vaikealta? Liikkuuko joku oudosti tai vaivalloisesti? Onko jonkun turkinpuhdistus liian intensiivistä, jopa itsensä puremiseen saakka? Kaikki tällaiset poikkeamat ovat merkki lähemmän tarkastelun ja ongelmanratkaisutavan arvioinnin tarpeesta.

Yleinen lihaskunto

	Ylipainoinen hiiri. Lks blue sable uros Noddyn Mellanöl Kasv. & om: Satu Karhumaa Kuva: Arttu Väisälä
	"Hyvässä lihassa" oleva hiiri. Lk blue sable uros naaras Noddyn Mass Kasv., om. & kuva: Satu Karhumaa
	Erinomainen lihaskunto. Lk blue sable naaras Noddyn Katie Kasv., om. & kuva: Satu Karhumaa
	Selkeästi alipainoinen hiiri. Kuva: Kaisu Airaksinen Klikkaa kuva suuremmaksi
	Vakavasti alipainoisia hiiriä. Kuva: Kaisu Airaksinen Klikkaa kuva suuremmaksi

Nosta hiiri avoimelle kämmenellesi ja silitä sitä kevyesti selkärankaa pitkin, sen molemmin puolin ja lantioluiden yli. Kiinnitä huomiota siihen, miten luut tuntuvat hiiren ihon alta, miltä lihakset tuntuvat ja vaikuttaako hiiri kokoonsa nähden kevyeltä vai painavalta. Erityisesti pitkä- ja kiharakarvaisilla hiirillä tunnustelu on erittäin tärkeää, sillä hiiri voi näyttää hyväkuntoiselta, vaikka karvan alla olisikin huonossa lihaskunnossa oleva tai jopa laiha hiiri.

* Luita ei tunnu ollenkaan, hiiri tuntuu pehmeältä, "hyvin pehmustetulta", jopa hyllyvältä. Kainaloiden ja takajalkojen takana on ylimääräistä toppausta, niskassa tuntuu ja näkyy "kyttyrä": hiiri on ylipainoinen.

Tämä on yleistä ns. läskigeenisillä hiirillä (Ay), eli redeillä, sableilla, marten sableilla, sekä näiden diluutioilla (esim. cream, blue yms. sablet, muut kuin cch- "martenmuunnokset", geneettisesti punaiset pew:t ja bew:t). Hiiren ruokavalio ja liikuntamahdollisuudet tulee tarkistaa laihtumista edesauttaviksi.

* Lantion luut tuntuvat ja näkyvät pehmeälinjaisina kohoumina, selkäranka tuntuu juuri ja juuri, hiiri tuntuu hivenen pehmeältä, muttei hyllyvältä: hiiri on "hyvässä lihassa" - tukevahko, muttei vielä huolestuttavan ylipainoinen.

Tästä ei kannata päästää hiirtä lihomaan enempää. Ruokavaliota on hyvä tarkistaa rasvapitoisuudeltaan kevyempään suuntaan.

* Selkäranka, kylkiluut ja lantion luut tuntuvat tunnusteltaessa, lantion luut näkyvät kohoumina, selkäranka tai kylkiluut eivät näy, hiiri on kiinteän ja jäntevän oloinen, kokoonsa nähden suhteellisen painava, sen selkä on sulavalinjainen, poikkisuunnassa jatkumo selästä vatsapuolelle on linjoiltaan pehmeä: hiiri on erinomaisessa lihaskunnossa.

Ainoastaan tämänkuntoisia eläimiä tulisi käyttää jalostukseen. Erityisesti naaraiden kohdalla on tärkeää, että ne ovat täyskuntoisia ja näin kykeneviä selviämään hyvässä kunnossa poikasten aiheuttamasta rasituksesta. Ay-hiirinaaraat voivat olla normaalia pyöreämpiä.

* Hiiren selkäranka, kylkiluut ja lantion luut tuntuvat selvästi, lantion luut näkyvät terävästi, kylkiluiden reunat erottuvat, hiiri tuntuu kädessä kevyehköltä, vyötärön seutu tuntuu ja saattaa näyttääkin kapeammalta kuin muu vartalo: hiiren lihaskunto on heikko, se on alipainoinen.

Tilanne on hälyttävä ja siihen on puututtava. Hiiren ruokavalio pitää tarkastaa ravitsevampaan (proteiini, myös rasva) suuntaan ja huolehtia siitä että se pystyy voimistamaan lihaksiaan myös liikunnalla. Mikäli hiiri on "juoksupyöräaddikti", poista juoksupyörä heti. Se ei ole välttämätön kaluste hiiren asunnossa.

* Selkäranka, kylkiluut ja lantion luut paitsi tuntuvat terävästi, myös näkyvät, kylkiluiden reunat erottuvat selvästi, hiiri tuntuu lihaksikkaan sijaan kuivakkaalta ja näyttää laihalta, se tuntuu kädellä kevyeltä: hiiri on selkeästi alipainoinen.

Tilanne on huolestuttava, hiiri voi jo selkeästi huonosti. Syy voi olla ruokintaperäinen, mutta todennäköisesti lisänä on myös/jo jotain muuta terveysongelmaa. Tilanteeseen on puututtava välittömästi, eläinlääkärikäynti on suositeltavaa! Esimerkiksi laiminlyödyt loishäädöt saattavat viedä hiiren tähän kuntoon. Hoitoa voi kokeilla, mutta on syytä varautua lopetukseen.

* Hiiren luut näkyvät selkeästi, se tuntuu hyvin luiselta ja kevyeltä, selkä on luinen ja koukkuasennossa, lihakset ovat olemattomat, vyötärön seutu saattaa olla erittäin hoikka, hiiren kaula erottuu selkeästi ja eläin on erittäin kevyt: hiiri on vakavasti alipainoinen, aliravitsemustilassa.

Hiirellä on lihaskato ja se on kuluttanut rasvavarastonsa loppuun. Hoidon yritys todennäköisimmin pitkittää kärsimystä, hiiri on syytä lopettaa.

Huomaa, että hiiren ikä tulee ottaa huomioon yllä olevaa muistilistaa käyttäessäsi! Nuori hiiri on helposti pulleahko, olematta kuitenkaan millään tavalla ylipainoinen - se kiinteytyy ja saa lihaksia kasvaessaan. Poikaset ovat kuitenkin jo ennen vieroitusikää selkeästi aikuisen hiiren pienoismalleja, eivät "pallomahaisia ja tikkujalkaisia" (pl. osa capped-poikasista). Mikäli hiiri ei kasva kunnolla vieroitusiän jälkeen ja jää poikuesisaruksia pienemmäksi, syynä voi olla purentavika.

Jo ennen luovutusikää tapahtuva kehityksestä jälkeen jääminen kertoo, että poikanen on jäänyt ns. pahnanpohjimmaiseksi ja sen edellytykset kasvaa täysin terveeksi, henkisesti ja fyysisesti tasapainoiseksi aikuiseksi ovat jo järkkyneet. Sopivan kokoisessa poikueessa kaikki poikaset ovat keskenään samankokoisia ja samassa kehitysvaiheessa, eli kokoero kertoo poikueen olevan emolleen liian suuri. Tällaisen tilanteen välttämiseksi poikueet on syytä karsia jo valmiiksi kyllin pieniksi (neljä on pitkäaikaisten kasvattajien kokemusten perusteella todettu sopivimmaksi poikuekooksi) jo poikasten kolmantena elinpäivänä tapahtuvan emon maidontuotannon tasaantumisen jälkeen.

Hyvin vanhat hiiret alkavat usein "kuivua kasaan" korkean iän viedessä vähitellen lihaskunnon. Mikäli tällainen vanha hiiri on muutoin elämänhaluinen ja virkeä, sen voi antaa elellä elämänsä viimeiset ajat rauhassa. Vanhuus ei ole sairaus.

Kasvaimet

Kolmessa päivässä oireettomasta tämän näköiseksi - hiirten kasvaimet voivat ilmaantua todella nopeasti! Kuva: Piia Pitkänen (klikkaa kuva isommaksi).

Kasvaimia voi kehittyä kaikkialle hiiren kehoon, nisäkasvainten ollessa yleisimpiä. Hiirtä silittäessä voi tuntea nahan alla epämääräisen möykyn. Erityisesti naarailla kannattaa tunnustella säännöllisesti vatsan alue leuan alta aina takajalkojen taakse, eli hiiren maitorauhasten alue. Tarkastele hiirtä myös silmämääräisesti ylhäältä, alhaalta ja sivuilta. Hiiren tulee olla sulavalinjainen ja symmetrinen. Mikäli hiirestä löytyy epäsymmetrinen kohta, tutki alue tarkemmin. Kyseessä voi olla alkava kasvain.

Kasvaimia eli syöpää esiintyy hyvin useita eri tyyppejä ja kasvainten kasvuvauhdeissa on todella huomattavia eroja. Hiirten kohdalla "hirveä patti kasvoi yhdessä yössä!" ei ole välttämättä kertomuksen värittämistä oman tarkkaamattomuuden peittelemiseksi tai dramaattisen tilanteen korostamiseksi, vaan kuvata todellista tilannetta. Useimmiten kasvaimia - ainakin selviä kasvaintapauksia - tapaa naarailla, mutta uroksetkaan eivät ole tässä suhteessa ongelmattomia.

Uroksilla ei esiinny nisäkasvaimia - niillähän ei ole edes nisiä. Sijainniltaan nisäkasvaimilta vaikuttavat patit ovat uroksilla imusolmukekasvaimia. Lisäksi uroksia voi vaivata kiveskasvaimet, jotka huomaa kivesten muuttumisena täysin koviksi, sekä eturauhaskasvaimet vatsan alla takaosassa.

Kaikki kasvaimet eivät esiinny suoraan ihonalaisina, vaan ne kehittyvät hiiren sisäelimiin tai jopa päähän. Sisäelinten kasvaimet voivat tuntua kovina muhkuroina vatsaontelossa, erityisesti muutoin lihaspuutteisella hiirellä, pään kasvaimet puolestaan voivat pullistaa silmää ulos tai korvaa pois paikoiltaan.

Kasvaimia voi kehittyä myös hiiren ihoon, mutta näistä lisää hiukan myöhemmin.

Keskellä vatsaa tuntuva nystyrä on yleensä napatyrä, erityisesti jos kyseessä on nuori hiiri. Napatyrä ei välttämättä haittaa hiiren elämää, ellei se ole suuri, mutta tästä vaivasta kärsivää eläintä ei missään nimessä saa käyttää jalostukseen - ei urosta eikä naarasta.

Paiseet ovat heti ihon alla sijaitsevia, muodoltaan pyöreitä ja tiukasti nahanalaisessa kudoksessa istuvia. Ne eivät kasva kovin isoiksi ja useimmiten puhkeavat omia aikojaan. Puhkeamisesta syntynyt pyöreä reikä ihossa on syytä puhdistaa. Se onneksi paranee hyvin.

Takaisin alkuun

Turkin ja ihon kunto

Poikasen hilsepunkkitartunta, turkissa näkyy munia, mutta iho ei hilseile aikuiselle tyypilliseen tapaan. Kuva: Anniina Tuura (klikkaa kuva isommaksi).

Osittain jo takaisin kasvaneet viikset. Kuva: Kaisu Airaksinen (klikkaa kuva isommaksi).

Ihokasvain huulessa. Kuva: Anniina Tuura (klikkaa kuva isommaksi).

Mahd. alkava ihokasvain peräaukolla. Kuva: Kaisu Airaksinen (klikkaa kuva isommaksi).

Lihaskunnon tarkastuksen yhteydessä on helppoa tarkastaa hiiren turkin ja ihon kunto. Hiirtä silitellessä voi tuntea turkin alla ihossa olevat mahdolliset haavat ja kohoumat. Turkin kuntoa tarkastellaan pääasiassa silmämääräisesti, mutta myös silittämällä hiirtä hiukan vastakarvaan. Viiksien tarkastus kuuluu tähän.

Turkin pörröisyys on merkki kunnon ongelmista (astrexit ja pitkäkarvaiset ovat oma tapauksensa). Terveen hiiren karva on kiiltävää ja sileästi hiiren ihoa myöten. Eloton ja harottava karva on merkki siitä, että jotain on pielessä. Turkin huono kunto voi johtua useammasta syystä aina loisista ruokavalioon ja syöpään saakka.

Mikäli hiiren karvapeite on pystyssä erityisesti pään alueella ja silmät vaikuttavat olevan tavallista syvemmällä, nosta hiiren ihoa peukalo-etusormiotteella niskasta. Jos iho ei palaudu nopeasti, hiiri kärsii nestehukasta ja tilanteeseen on tartuttava nopeasti. Pahasta nestehukasta selviytymisen ennuste on heikko, erityisesti jos hiiri tuntuu kylmältä. Hiirelle voi tarjota varovasti nestettä suoraan suuhun (varoen tukehduttamasta sitä!), eläinlääkäri voi nesteyttää hiirtä ihon alle. Kannattaa muistaa, että vanhalla hiirellä ihon elastisuus on heikennyt, eli iho ei palaudu välittömästi, vaikka hiiri olisikin muuten hyvässä kunnossa.

Karvapeitteessä olevat kaljut kohdat voivat johtua loisinvaasiosta, tai laumassa elävän hiiren kohdalla parturoinnin uhriksi joutumisesta. Kiharakarvaisilla hiirillä esiintyy välillä karvanlaatuun liittyvää karvan harvenemista ja jopa kaljuja kohtia, erityisesti jos hiiren molemmat vanhemmat ovat kiharakarvaisia. Ikääntyvien minihiirien karva harvenee usein huomattavasti.

Hyvin harvoin esiintyy myös hiiriä, jotka parturoivat itseään. Parturoinnin seurauksena hiireltä puuttuu karvaa läikittäin, usein kohdissa joihin se ei itse kunnolla ylety. Kaljuissa kohdissa voi myös olla karvojen nakertamisen aiheuttamia hampaanjälkiä ja haavaumia. Virikkeetön asuinympäristö voi saada jotkut hiiret parturoimaan, jolloin lisävirikkeiden anto voi auttaa. Muutoin ainoa hoito on eristää parturoija laumasta.

Mikäli hiiren karva on harvaa sekä turkissa ja/tai ihossa näkyy hilsettä, on syytä epäillä hilsepunkkeja, erityisesti jos myös hiiren silmänympärykset hilseilevät. Havaittavissa määrin esiintyessään hilsepunkit vaikuttavat eläimen yleiskuntoon heikentävästi ja voivat erityisesti vanhoilla tai muuten heikkokuntoisemmilla eläimillä koitua kohtalokkaiksi.

Karvanlähtö, ihon hilseily ja ihon punoittavat laikut kuuluvat sieni-infektion oireisiin. Sieni-infektiota epäillessä on hakeuduttava heti eläinlääkärille diagnoosia varten, sillä sen lisäksi että nämä infektiot leviävät herkästi eläimestä toiseen, ne voivat aiheuttaa ihmisillekin hankalia ihotulehduksia.

Hiiren saamat puremat tuntuvat ihossa rupina, kohoumina ja turkissa koloina. Karvan alle katsottaessa puremarupi erottuu selvästi pitkänomaisena ja viiltomaisena. Tyypillisimmät puremahaavojen paikat ovat hännän juuri, selkä, takamus, hartiat, häntä ja tassut. Purtu eläin on syytä sijoittaa puhtaaseen terraarioon parantumaan, mahdollisesti varmasti ei-aggressiivisen lajikumppanin kanssa. Pahat puremahaavat voivat vaatia antibioottihoitoa.

Väiveiden (ulkoloisia) aiheuttama kutina saa hiiren helposti raapimaan itsensä ruville. Väiveistä johtuvia rupia löytyy erityisesti alueilta, joita hiiri saa tehokkaimmin rapsutettua takajaloillaan eli niskasta ja naamasta. Lintupunkkien vaivaama hiiri yrittää helpottaa kutinaansa "rapsuttamalla" itseään hampaillaan hännästä ja hännänjuuresta. Rauhallisessa laumassa elävien ja yksin asuvien urosten niskarupien sekä hännän puremajälkien kohdalla syypäänä on todennäköisemmin loiset kuin tappelut, varsinkin jos useamman hiiren hännät näyttävät pureskelluilta.

Hiiri voi saada haavaumia, eli vuotavia avohaavoja esimerkiksi parturoinnin seurauksena, pureman tai muun pistohaavan (terävä oksa, törröttävä rautalanka yms.) tulehduksesta, loisinvaasion tahi allergisen kutinan takia tai täysin tuntemattomasta syystä. Mikäli haavaumat ovat pahoja tai niitä on 10-20% hiiren kehon alueesta, voi olla armeliainta lopettaa eläin.

Aiemmin mainitut ihokasvaimet näkyvät karvan välistä pilkistävinä syylämäisinä, rypyliäispintaisina ja ihon värisinä "nyppyinä". Ne eivät tartu eläimestä toiseen ja muihin kasvaimiin verrattuna ne ovat suhteellisen harmittomia, esiintymispaikasta riippuen. Usein ihokasvaimista ei ehdi olla hiirelle vaivaa eläimen menehtyessä vanhuuteen, sillä ne ovat kasvaimiksi varsin hidaskasvuisia. Löydetyn ihokasvaimen kehittymistä on kuitenkin syytä tarkkailla, sillä ne saattavat aiheuttaa hiirelle kutinaa ja hiiren rapsuttaessa itseään alkaa vuotaa verta. Suku- tai peräaukolla sijaitseva ihokasvain saattaa vaikeuttaa hiiren normaaleja elintoimintoja merkittävästi.

Laumassa oleva viiksensyöjä laumassa paljastuu muiden laumanjäsenten viiksien puutteesta. Viiksenpurijalla on itsellään komeat viikset, muilla korkeintaan tyngät. Mikäli viiksenpurija on lauman arvoasteikossa suhteellisen alhaalla, saattaa joillain ylempiarvoisilla olla viikset vielä tallella. Mikäli viiksensyöjä on selkeä tapaus eli ainoa viiksellinen, se pitää asuttaa yksin. Jos viiksellisiä löytyy useampia, viiksellisten eristäminen jaksoissa pareittain auttaa löytämään syypään: syyllinen on toinen hiiriparista, jonka eristyksen aikana viiksettömiksi nakerrettujen viikset pääsevät jälleen kasvamaan.

HUOM! Kun hiirulassa epäillään olevan loisia, on syytä tehdä koko hiirulan kaikille asukkaille loishäätö. Koskaan ei kannata tuudittautua uskoon, ettei omissa hiirissä voi olla loisia esimerkiksi siksi, ettei käy hiirineen näyttelyissä tai ole hankkinut pitkään aikaan yhtään uutta hiirtä.

Tassut, korvat, häntä, hampaat, silmät

Tassunpohjien epätavallinen kalpeus kuuluu anemian oireisiin, samoin kuin kalpeat suun limakalvot. Kotioloissa voi hoitona lähinnä tarjota hiirelle rautapitoisia vihanneksia (hiiret pitävät erityisesti keitetystä parsakaalista) ja tarkkailla sen kuntoa. Aneeminen hiiri ei missään tapauksessa ole jalostuseläin. Huomattakoon, että variegatedeilla ja cappedeilla poikasiän aneemisuus on välillä ilmenevä tila, josta selvinnyt eläin kasvaa normaaliksi terveeksi aikuiseksi.

Tassunpohjien haavaumat vaativat välitöntä tilanteeseen puuttumista, sillä ne ovat tulehdusherkkiä ja kivuliaita. Hiirillä nämä ongelmat liittyvät usein allergioihin, jotka voivat johtua esim. kuivikkeista tai tikkaiden / juomapullon metallista. Jälkimmäisessä tapauksessa myös hiiren suun ympäristö voi olla haavaumilla. Mikäli kuivikkeiden vaihto täysin toisentyyppiseen pohjamateriaaliin ja/tai metallisuisesta juomapullosta luopuminen ei tuo nopeaa helpotusta, eläin on armeliaampi lopettaa.

Liian pitkiksi kasvaneet kynnet haittaavat hiiren normaalia liikkumista, vääristävät jalan asentoja ja saattavat pahimmillaan kaareutua ja alkaa kasvaa varpaaseen. Takajalkojen varpaankynnet, erityisesti "peukalon" kynsi, ovat riskialttiimpia liikakasvulle ja onkin hyvä tarkistaa ja tarpeen tullen lyhentää säännöllisesti.

Korvien repeämät ovat yleensä peräisin hiirten välisestä kinastelusta, joten havaitessasi korvissa koloja, tarkista iho puremien varalta. Korvat voivat loveutua myös tarttuessaan kiinni johonkin häkissä/terraariossa olevaan terävään esineeseen, kuten vaikkapa törröttävään rautalanganpätkään. Korvat paranevat yleensä hyvin vaatimatta erityishoitoa, poikkeuksena tietenkin verisuoneen osuneen pureman seurauksena tulleet tulehdukset. Korvien keltaisuus on oire maksan tai sapen toimintahäiriöstä tai punaisten verisolujen vähyydestä.

Terve häntä on, kuten on jo mainittu, lihaksikkaan ja vahvan tuntuinen sekä sileä. Voimattomalta vaikuttava tai jopa täysin velttona roikkuva häntä voi olla merkki osittaisesta halvauksesta (pareesi), tai liittyä halvaukseen mikäli hiiren raajatkaan eivät toimi kunnolla. Aliravitsemustilassa ja/tai nestevajeesta kärsivän hiiren häntä tuntuu luiselta.

Kuiva ja kuroutunut häntä johtuu yleensä liian alhaisesta ilmankosteudesta (alle 40%). Hännän pinnan kuivuminen ilman kuroumia voi johtua liian kevyestä ruokavaliosta, tai olla oire hiirtä vaivaavasta allergiasta. Häntää voi yrittää ensiapuna rasvata, pitäen hiirtä hetken eristyksissä etteivät sen asuinkumppanit nakertele häntää. Mikäli ruokavalio on kunnossa, allergia on suljettu pois, eikä ilmankosteudessakaan ole puutteita (liian kostea ilma voi puolestaan aiheuttaa hengityselinongelmia), mutta häntäongelmat jatkuvat, on syytä tarkkailla hiiren yleiskuntoa ja päästää se paremmille juustomaille ennen kuin se kärsii. Jalostuskäyttöä ei kannata ajatella.

Purentavika aiheuttaa hiiren laihtumista, nuorilla poikasilla kehityksestä jälkeen jäämistä poikuesisaruksiin verrattuna vieroitusiän jälkeen. Katso hiiren suuhun. Mikäli alaetuhampaat tuntuvat ylipitkiltä ja yläetuhampaat kasvavat taaksepäin, kyseessä on purentavika. Hiiren hampaita voi käydä lyhennyttämässä, mutta koska vika on elinikäinen ja hiirten etuhampaat kasvavat jatkuvasti, on armeliaampaa lopettaa hiiri.

Silmien kunto kertoo osaltaan hiiren kunnosta. Silmään osunut terävä esine voi aiheuttaa silmän puhkeamisen tai tulehduksen, jolloin hoitona on antibioottikuuri tulehduksen estämiseksi. Seurauksena on silmän sokeutuminen, mutta toispuolinen sokeus ei haittaa hiiren normaalia elämää. Silmän pinnan harmaus on merkki kaihista, eikä kaihin saanutta hiirtä saa käyttää jalostukseen.

Kaihi himalayanilla. Kuva: Kaisu Airaksinen (klikkaa kuva isommaksi).

Liian kirkas valo aiheuttaa hiirillä silmien rappeutumista ja jopa sokeutumista. Erityisen haitallista on suora valkoinen valo. Vaikka hiiret tarvitsevatkin valoisaa aikaa voidakseen hyvin, niiden on myös pystyttävä olemaan tältä valolta täysin piilossa niin halutessaan.

Mikäli silmät ovat tavallista syvemmällä päässä ja tilanteeseen liittyy pään karvojen pörröisyys ja huonosti palautuva iho, tämä on merkki nestehukasta.

Silmien ympärille kuivunut rähmä tai silmänympäryksien kosteus voi johtua stressistä, silmään osuneesta esineestä tai vastaavasta. Ensiapuna on silmän ympäryksen varovainen puhdistus ja tilanteen seuraaminen.

Muut vaivat

Hiiren ripuli esiintyy harvoin suoranaisina vetisinä ulosteina, useimmiten ulosteet ovat vain kuivikkeisiin tarttuvan kosteita ja hiukan löysiä. Usein ripulista kärsivällä hiirellä on myös ulostetahroja turkissaan tai jopa takamukseen tarttuneita ulosteita (huom: pitkäkarvaisella hiirellä ihan tavallinenkin uloste saattaa välillä tarttua karvoihin). Hetkellinen ulosteiden löysyys liittyy usein hiiren pitkälliseen käsittelyyn (esim. näyttelytilanteissa hiiret saattavat välillä ulostaa niin usein, että viimeiset alkavat olla löysähköjä), mutta normaalioloissa tapahtuvana voi johtua esim. infektioperäisistä syistä. Ulosteiden tahrima hiiri on hyvä eristää muista ja tarkkailla sen tilannetta - samoin kuin hiiren asuinkumppanien terveyttä. Vähänkin pidempään jatkuva ripuli on nestehukkariski, joten nopea toiminta on tarpeen.

Hiirillä voi satunnaisesti ilmetä peräsuolen esiinluiskahdus. Se näkyy parhaiten hiirtä hännänjuuresta nostettaessa peräsuolesta ulostulevana pullistumana. Mikäli tämä pullistuma on pieni, sille ei tarvitse tehdä muuta kuin tarkkailla - tilanteen pitäisi mennä itsellään pian ohi. Jos luiskahdus on suuri ja haavainen, hiiren lopetuttaminen on armeliain vaihtoehto.

Harvinaisempia, mutta vaarallisempia tapauksia ovat naaraiden emättimen tai kohdun esiinluiskahdus. Lievä emättimen esiinluiskahdus naaraan sukuaukosta voi olla taustaltaan hormonaalinen ja ohimenevä (tarkkaile tilannetta!). Vaivasta kärsivää naarasta ei saa käyttää jalostukseen. Kohdun esiinluiskahdus näkyy sukuaukosta pullottavana verisennäköisenä massana ja siitä selviytymisen ennuste on niin huono sekä vaiva kivulias, että ratkaisuna on tehtävä hätälopetus.

Emättimestä tai esinahasta valuva vaalea tai verinen erite voi johtua useammasta syystä, useimmiten virtsa- tai sukuelinten tulehduksista tai kasvaimista. Hiiriuroksen siitin on tavallisesti täysin piilossa. Joskus siitin ei kuitenkaan vetäydy täysin takaisin esinahkaan siittimen päähän kerääntyneiden eritteiden (siemenneste, sukurauhaseritteet) vuoksi. Tulehduksen estämiseksi tuketta voi joutua varovasti liottamaan.

Astutettavana olevan tai uroksen luona syystä tai toisesta olleen naaraan sukuaukon saattaa havaita olevan "tukkeessa", jolloin aukolla näkyy kellertävä vahamainen "tappi". Kyseessä EI ole sairaus, naaraassa EI ole mitään vikaa ja tappia EI saa yrittää irrottaa. Tämä "tappi" on vaginatulppa ja aivan normaali osa hiiren lisääntymistä. Se muodostuu uroksen sukurauhasen eritteistä onnistuneen parittelun jälkeen.

Alilämpöisyys on hiirellä aina välitöntä puuttumista vaativa tila. Hiiri on alilämpöinen, jos sen lämpötila on 36,5^oC tai vähemmän. Pahassa alilämpöisyystilassa hiiri vaikuttaa hidastuneelta ja jopa reagoimattomalta. Eläintä on pyrittävä lämmittämään välittömästi, aiheuttamatta sille kuitenkaan palovammojen vaaraa (lämpölamppujen kanssa on oltava varovainen!). Kotikonsteina käyvät esim. hiiren laittaminen pienellä pyyhkeellä pehmustettuun näyttelyboksiin, jonka ympärille asetetaan useita kuumalla vedellä täytettyjä virvoitusjuomapulloja tai yksi-kaksi perinteistä kuumavesipulloa. Itse olen kerran joutunut virvoittamaan alilämpöisen hiiren laittamalla sen pehmustetussa näyttelylaatikossa n. 40^oC lämmitettyyn uuniin (luukku luonnollisesti raollaan) - tämä hiiri selvisi hälyttävästä tilanteesta hyvin.

Epänormaali liikkuminen yms

Terraariossaan epätavallisesti tai vaikeasti liikkuva hiiri on syytä nostaa tasaiselle alustalle tarkemmin tarkasteltavaksi. Alustan on syytä olla sellainen, jolla hiiren jalat eivät lipsu, esimerkiksi isohko näyttelyterraario, jonka pohjalla on pyyhe.

Koordinaation puute (hiiri ei hallitse liikkeitään kunnolla, ei vaikuta tietävän mihin on menossa), kehän kiertäminen ("tanssiminen") ja yleinen heikkous voi johtua niin hitaasti kuin nopeasti pahenevista sairauksista. Hiirtä on syytä tarkkailla ja huolehtia siitä, että se pystyy syömään ja juomaan siihen saakka, kunnes sen saa eläinlääkärille.

Tärinä, epilepsianomaiset kohtaukset ja vastaavat ohimenevät tilat vaativat eläimen tarkkailua. Mikäli kohtaukset toistuvat ja erityisesti pahenevat, hiiri on syytä lopettaa.

Kun hiiri on heikko, ei pysty kannattelemaan painoaan jaloillaan, mutta pystyy silti liikuttamaan jalkojaan ja näin liikkumaan eteenpäin "uiden" vatsallaan, kyseessä on pareesi eli osittaishalvaus. Tila voi kehittyä halvaukseksi, joten erityisseuranta sekä hiiren ruoan ja juomansaannin varmistaminen on tärkeää.

Varsinainen halvaus on kyseessä silloin, kun hiiri ei pysty liikuttamaan jalkojaan tai häntäänsä. Syinä voi olla esim. iän tuoma rappeuma, selkärankaan levinnyt kasvain. Halvaantunut hiiri on armeliainta lopettaa.

Täydellinen haluttomuus ja reaktioiden puute, välinpitämättömyys ympäristöstä, kyyhöttävä asento (usein silmät sulkeutuneina tai sirrillään) - letargia, ovat vakavan sairauden oireita. Tarkista vähintään hiiren lämpö- ja nesteytystila.

Kenopäisyys tarkoittaa tilaa, jossa hiiri pitää päätään vinossa ja saattaa pahimmissa tapauksissa kiertää "omaa akseliaan" (selkärankaa) eli mennä selän kautta ympäri. Yleisin syy on sisäkorvan tulehdus, jolloin vaiva helpottuu antibiootein. Mikäli antibiootit eivät auta, kyseessä voi olla syöpäperäinen ongelma.

Epätavallinen hengitys voi ilmetä hengityksen vaikeutena, keuhkoista kuuluvana rohinana, naksunana tai ylinopeana hengityksenä (hiiren normaali hengitystahti on 90-200/min). Kaikki ovat vakavasti otettavia oireita, jolloin hiiri asuinkumppaneineen on syytä eristää lähempää tarkkailua varten.

Terve hiiri on ihmiskorville hyvin äänetön eläin, sen kommunikaatiosta kuuloalueeseemme mahtuu vain pesäpoikasten ääntely, nahisteluun ja paritteluun kuuluvat "päpätykset" ja piippaukset, sekä kipurääkäisyt. Hiiri ei kujertele omistajalleen, laula, pulputa tai muutakaan vastaavaa. Hiiren saattaa nähdä marmattavan hiirimäisiä asioitaan, mutta tästä ei kuulu mitään ihmiskorvin kuultavaa ääntä. Hampaiden narskuttamista saattaa välillä kuulla, mutta tähän toimintaan liittyy (tyytyväisenoloinen) leukojen liike.

Mikäli hengitysoireisiin liittyy kunnon heikentymistä, hiiri on syytä lopettaa heti. Vaikka varovaisuuteen onkin syytä hengitystiehyiden ongelmien kohdalla, on hyvä varoa ylilyöntejä. Yksittäinen aivastus ei ole tappotuomio.

Lopuksi

Toivottavasti tästä terveystarkastuksen muistilistasta mahdollisien vaivojen ja oireiden kuvauksineen on hiiriharrastajille hyötyä.

Lähteinä käytetty mm.
- Charmaine J. Foltz, Mollie Ullman Cullere: Guidelines for Assessing the Health and Condition of Mice, Lab Animal vol 28, No. 4, 1999
- M. Jennigs et al: Refining rodent husbandry: the mouse, 1998

Takaisin alkuun